Määrätty polku?

Olen vasta viime aikoina herännyt ajattelemaan metsäteollisuutemme polkuriippuvuutta. Dramaattiset uutiset seuraavat toisiaan ja metsäyhtiöitä syytetään yksisilmäisestä kustannusajattelusta. Sehän on totta! Innovaatioihin ei ole panostettu lihavina eikä liioin laihoina aikoina. Olin istunnossa, jossa todettiin ettei metsäteollisuuden pelastamiseksi rahoitettavaan tutkimusohjelmaan mahdu pieniä mekaanisen puunjalostuksen innovaatioita. Eipä tietenkään. Jatketaan hyväksi havaituilla poluilla: miten louskutella paremmalla tuottavuudella ikivanhoja perustuotteita.

Mistä sitten löytyvät polulta hyppäävät ideat, ja kuka niitä voisi viedä kohti innovaatioita? Nykyiset jätit? Pienet sahaamista ja liimapuupalkkia kehittävät toimijat, sellunkeittäjät? Luulenpa ettei näistä kukaan. Toimijat löytyvät ehkä seuraavista porukoiden joukosta:
– kenkää saaneet tai piakkoin saavat insinöörit
– toiselta toimialalta tulevat sarjayrittäjät
– lahjakkaat ja turhautuneet alalla opiskelevat

En syytä ketään. On aivan luonnollista tallata samaa polkua niin pitkään kuin se jatkuu. Kun polku päätyy jyrkänteen reunalle tulee mieleen muita vaihtoehtoja.

Suomessa on raaka-ainetta. Runkojen lisäksi on jo opittu käyttämään muitakin puun osia. Osa haluaisi polttaa kaiken, osa haluaisi käyttää kuitua uudella tavalla. Opittavaa voisi metsäalalla olla kemian teollisuuden kompuroinnista. Polkuja on kuulema tallattu sielläkin riittävän pitkään.

Ei kommentteja »