Usein kuultu väite on, että vanhat vievät nuorten työpaikat jatkamalla työelämässä säädettyä pidempään. Tämä väite on sukua uskomukselle, jonka mukaan työaikaa vähentämällä lisätään työpaikkoja. Ajatuksen takana on oletus työn vakiomääräisestä kakusta, josta työtä jaetaan sitä haluaville. Kun toinen saa kakusta palan, toinen jää ilman sitä.

Työmarkkinat ovat kakkua moniulotteisempi ja dynaaminen ilmiö, jossa kakku voi pienetä tai kasvaa erilaisten tekijöiden seurauksena. Taannoisessa lehtijutussa http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/08/27/tyoelaman-asiantuntija-lataa-aaliomaista-kiistella-elakeiasta vertasin nykytyöelämää maatalousvaltaiseen aikaan, jolloin vanha isäntä ja emäntä tekivät työtä nuorempien rinnalla. Jos työmarkkinat  toimisivat kuin viljely, tarkoittaisi edellä kuvattu idea sitä että vanhan isännän töiden lopettaminen ja peltojen paketointi lisäisi muille vastaavaa työtä. Näinhän se ei tietenkään mene.

Vanhana peltoa viljelevä isäntä ja siipikarjaa hoitava emäntä ovat tuottavia yhteiskunnan jäseniä. He lisäävät työn kakkua. He myös toivottavasti tienaavat työllään rahaa, jolla ostavat palveluja. Peltoa viljelevä ostaa lannotteita, välineitä ja laitteita niitä valmistavilta ja pyörittää näin heidän liiketoimintaansa. Ikääntyvä viljelijäpariskunta saattaa myös lomailla ja työllistää maatalouslomittajan sekä kylpylähotellin henkilökuntaa.

Samankaltainen tilanne on ikääntyvällä työntekijällä, joka jatkaa työelämässä säädetyn eläkeiän jälkeen. Hän voi tehdä pirstaleisilla työmarkkinoilla työtä, joka sopii hänelle ja täydentää esimerkiksi eläketuloa. Tällä tulollaan työntekijä ostaa palveluja, ehkä hieman parempaa ruokaa  tai herkkuja lähitorilta. Ikääntynyt vaikka pientäkin lisätuloa tienaava pariskunta matkustelee ehkä enemmän ja ostaa lapsenlapsille lahjoja. Työmatkat voivat tuoda lisää rahaa VR:n tai liikennöitsijän kassaan ja työmatkaa varten voi tarvita uutta pyörää.

Työn tekeminen on aina kannattavaa! Eläkeläinen kerryttää eläkettään työtulollaan vielä säädetyn eläkeiän jälkeen. Paitsi että tämä lisää elämään mielekkyyttä ja lisävuosia, antaa se myös käyttöön enemmän euroja. Tämä voi taas lisätä mahdollisuuksia nauttia elämästä.

Sanomani näiden esimerkkien avulla on: työ ei ole yhteiskunnassa syntynyt vakiotekijä. Kansantaloustieteen peruskurssikin sen kertoo: työ on tuotannontekijä, jota lisäämällä kasvatamme yhteistä kakkua. Tästä kakusta on sitten taas mukavampi lohkaista paloja nuorille ja vanhoille.

Kuva: Margareta Halttunen työskentelee eläkkeen ohella kahdelle työnantajalle ja kehittää innokkaasti SOL:n palveluja. Duunion Antero Niemelä peesaa.

Ei kommentteja »

Toimitusjohtajuus ja halu

Olin palaverissa, jossa esiin nousi kysymys jatkaako vai vaihtuuko toimitusjohtaja. Tässä asiantuntijafirmassa sama keskustelu on käyty useampaan kertaan. Toimari haluaisi yrityksen siirtyvän kiertävään systeemiin ja tämä on osin saanut kannatusta.

Toimitusjohtajan pesti on vaativa ja vastuu kova. Pestin vastaanottaja on tilivelvollinen omistajille, henkilökunnalle, asiakkaille, verottajalle ja viime kädessä yhtiön tekemisistä kuluttajille. Luottamus menee vain kerran ja vahinkotapauksissa vastuullinen marssii oikeuteen vastaamaan yrityksen puolesta.

Modernissa yhteiskunnassa toimitusjohtaja oli himottu ja arvostettu tehtävä. Ja on tietysti sitä edelleenkin. Parhaimmillaan roolissa edistää oikeiksi kokemiaan asioita, nauttii kasvusta, onnistumisista ja vallasta. Hierarkisissa järjestelmissä johtajan asema on myös merkinnyt symbolisesti menestymistä elämässä. On päässyt tai edennyt johtajaksi.

Jälkimodernissa notkeudessa ja matalissa organisaatioissa, vaihtuvien maisemien ja levottomuuden maailmassa arvot ovat toisenlaisia. Työn sisällöllinen kehittäminen on vastuita ja asemaa merkityksellisempää. Toimitusjohtaja on ehkä joukon vastuullisin ja suotuu siksi ottamaan vastuullisen tehtävän. Mutta ehkä vain tilapäisesti.

Tässä ketterässä ja irrottelevassa yritysmaailmassa toimarin tehtävälläkin leikitään. Tästä esimerkkeinä kiertävä toimitusjohtajuus ja tuplatoimarit. On myös sarjayrittäjiä, joiden nimet ovat kymmenissä yrityspapereissa milloin hallituksen puheenjohtajana tai toimitusjohtajana.

Pikkunarikoissa omistajayrittänänä on käytännössä ihan sama onko tehtävä hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja tai kuukävelijä. Vastuut eivät paljon muutu. Tilintarkastaja ja verottajat ovat viimeiset, joille ollaan tilivelvollisia tehtävistä huolimatta.

Suosittelen moderneille (lue vanhakantaisille) ja jälkimoderneille (uuden ajan) samaa metodia ratkaista toimitusjohtajakysymys. Se on halu. Ratkaisevaa on halu ottaa vastuuta, halu tehdä päätöksiä ja halu johtaa koko palettia. Joku yleensä yrityksen sisällä palaa halusta ja mikäli kyvyt osuvat myös kohdalleen on siinä toimitusjohtaja vain nuijan kopautusta vailla.

Nuijan kopautusta? Eihän hemmetti sentään sehän viittaa jäykkiin systeemeihin. Voisiko sanonnan muuttaa kellon kilkutukseksi, torvien töräyttelyksi tai sambatanssiksi.

Keskustelumme viikolla päättyi tavanomaisesti: porukan vastuullisin mutta haluton jatkaa.

Ei kommentteja »

Anna patentti mukaan

Eihän se ole reilua antaa potkuja yli viisikymppiselle. Vielä vähemmän reilua on panna tämä uskollinen työmyyrä ulos kaikessa hiljaisuudessa. – Ennen annettiin sentään kultakello läksiäislahjaksi, sanoi kokemusasiantuntija.

Näistä uskollisista aiempien YT-kierrosten selviytymistaistelijoista harva löytää uuden oksan. Monelle ainoa mahdollisuus on yrittäjyys. Fiksua olisi että yrityksellä olisi ikäohjelma. Fiksua olisi että jokainen saisi oman outplacement -valmennuksen ja uraohjausta. Fiksua myös olisi että oma esimies kävisi asiat lähtötilanteessa kunnolla läpi. Fiksua olisi myös järjestää läksiäiset kiitokseksi lähtiälle ja malliksi nuoremmille.

Mutta oikein fiksua olisi antaa yritysaihio lähtiälle mukaan. Yritys- tai tuoteaihio voisi olla laatikosta löytynyt, mutta strategian viilauksessa sinne jäänyt lupaava juttu. Miksei myös voisi tähän liittyviä asiakkaita sisältävän paketin sujauttaa läksiäisiksi kouraan.

Patentti tai bisnesaihio on 2010-luvun kultakello!

Ei kommentteja »

Johtaja – löydä pieni apinasi

 Nykyään johtamisoppaita kirjoittavat mainosmiehet (nimenomaan miehet). Yli miljoonan johtamisoppaan joukkoon on taas löytänyt tiensä apinajohtamisen uusi opas, josta Helsingin Sanomat raportoi tänään. Kirjoittajat ovat simpanssien suojelun asialla – hyvä niin. Aiempia apinajohtamisen oppaita ovat olleet Minuuttijohtamisen opas ja Gibbonsin liukas apina- ja kalajohtamisen opas. Ruotsalaisen apina-ajan kirjan opit ovat tuttua höttöä, halaile alaisia päivittäin kuten simpanssilauman johtaja, ole tasapuolinen ja luovu omastasi lauman hyväksi. 

Hyviä oppeja, kannattaa varmaan lukea tämä ennen seuraavia johtamisoppaita:

- muurahaisjohtamisen aika

- kettujohtamisen selviytymisopas

- rottajohtaminen – 999 tapaa selviytyä hengissä

- sikajohtajan päiväkirja

Näitä odotellessa!

Ei kommentteja »

Kehuimme ruotsalaisia taas

 Vilkasta keskustelua herättänyt YLE:n dokumenttisarja ”Ruotsalaisuus meissä” on oikeassa. Meissä on paljon naapurimme hyviä piirteitä: rehellisyys, jatkuva itsetutkiskelu ja omaa käsitystä selvästi parempi maine maailmalla. 

Kauppakamarin aamukahveilla tänään menestyvien firmojen johtajat kehuivat estoitta ruotsalaisten suvaitsevuuden ja työelämän laatua. Olemme lähellä sitä, mutta meillä on vielä pitkä matka leppoisasti rupattelevien naapureidemme pitkiin työuriin, loistavaan kansainväliseen kaupantekokykyyn ja innovatiivisuuteen. Eikös benchmarkkaus ole sitä, että haetaan maailman paras ja katsotaan missä ne käpit ovat? No meille löytyy lähempääkin tuo vertailukohta. Ottakaamme vaikka aluksi mallia loisteliaasta vähemmistöstämme suomenruotsalaisista. 

Ruotsiin kurkottavalle käpit löytyvät helposti:

1. Maahanmuuttajien suuren määrän jalostaminen loisteliaaksi markkinoita mulllistavaksi voimaksi

2. Leppoistettu, mutta vaativa työelämä

3. Sallivuus ja tasa-arvioisuus

Kunhan näissä jokaisessa vähän lähestymme Ruotsia, niin olemme jo pitkällä.

Vanha sananlasku sanoo Venäläisiä emme ole, ruotsalaisiksi emme tule, olkaamme siis edes kuin suomenruotsalaiset: suvaitsevaisia, sosiaalisia ja terveitä. 

Monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus ovat menestyvän yhteiskunnan merkki. 

 

 

Ei kommentteja »

Pikkuyrittäjät pelastavat meidät

Kolme tunnustusta alkuun:

1. Kuuluun Suomen Yrittäjiin

2. Olen kasvuhaluttoman perhefiman mikroyrittäjä 

3. Toimin kasvuhakuisen yrityksen osakkaana 

Reilun vuosikymmenen yrittäjähistoriani aikana suhtautuminen yrittäjyyteen on tehnyt 180 asteen käännösen. Yrittäjistä on tullut seksikkäitä ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia. Suuryritysten kaatuessa, pannessa porukkaa ulos, kasvavat pienet yritykset kohisten sekä lukumäärässä että työvoimalla mitaten. Kun yrittäjät olivat aikanaan torikauppiaita ja kampaajia, ovat he tänään designereita, kirurgeja, evankelistoja ja lifecoucheja. 

Olen ihaillen seurannut yliopistojen entrepreneursociety-kehitystä ja lumoavaa nuorten yrittäjien draivia. Kotipaikkakunnallani kaatunut Reumasairaala on saanut jatkajakseen pienyrittäjien verkoston, joka työllistää jo noin puolet sairaalaan konkurssiaikaisesta henkilöstömäärästä. Luova tuho siis toimii!

Melko huolimattomasti käytetty luovan tuhon käsite pohjautuu 1900-luvun alussa vaikuttaneen taloustieteilijä Joseph Schumpeterin teoriaan innovaatioiden synnystä. Hänen ideansa lyhyen kaavan mukaan perustuu talousjärjestelmän uusiutumiseen kuolevien ja syntyvien yritysten dynamiikasta. Kaatuvien yritysten kuolemat johtuvat notkeampien yritysten paremmasta kilpailukyvystä ja vikkelyydestä. Isojen kaatuminen myös luo otollista maaperää uusien versojen synnylle.

Miten voisimme vielä lisätä vauhtia tähän:

- jokaiselle työttömäksi jäävälle 2000 € yrittäjyyseteli kouraan ja työttömyyskorvaus katkolle 150 päivän jälkeen

- ylioppilaslahjaksi vanhemmat ja sukulaiset keräävät nuorelle älypäälle alkupääoman ja eivät salli Australian matkaa vaan määrittävät tiukat talletusehdot: vain yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen

- myötätuulessa ollut oppisopimuskoulutus laajennetaan yrittäjyysopinnoiksi

- kaikki julkisissa viroissa toimivat velvoitetaan uransa aikana työskentelemään pienryittäjinä vähintään kolmen vuoden ajan

- yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkijat ja opettajat 3 kk kasvuyritysharjoitteluun

Jotain tällaista radikaalia me nyt tarvitsemme. Alkajaisiksi edes.

Antakaamme pienyritysten pelastaa meidät. 

 

 

Ei kommentteja »

Onnistunut epäonnistuminen

 Epäonnistuminen on usein onnistumisen siemen. Mistähän tässä ilmiössä on kyse?

Meidän suomalaisten väitetään varovan turhaan töppäyksiä kun taas USA:ssa epäonnistuminen nähdään suotavana matkalla menestykseen. Nyt Aalto yliopiston ES (Entrepreneur Society) on keskinyt nostaa lokakuun 13 päivän kansalliseksi munausten päiväksi. Olin viime syksynä tämän innostuksen merkeissä Pietarsaaressa, jossa pohdimme epäonnistumisten hedelmällisyyttä. Valitsimme jopa parhaan siihen liittyvän kokemuksen.  

Aihe on keskustelun arvoinen. Pitäisikö meidän kannustaa kansalaisia, poliitikkoja, poliiseja, lääkäreitä, urheilijoita, taitelijoita ja virkamiehiä töppäämään enemmän? Johan tuota listaa lukiessa tulee mieleen heristellä sormea liian innokkaille mokaajille. Niin. Tämä epäonnistumisen idea liitetäänkin yrittäjyyteen, aloituskynnyksen madaltiseen ja rohkeuteen. Eli mokaamiseen kannustaminen olisi suotavaa yrittäjille, mutta ei virkamiehille tai poliitikoille.

Mitt Romney töppäsi harmittoman oloisesti esitellessään varapresidenttiehdokkaansa rehvakkaasti tulevana USA:n presidenttinä. Hän paikkasi nokkelasti asian viittaamalla kykyynsä töpätä, mutta ei tämän kaverin valinnan kohdalla “I did not make a mistake with this guy”.

Keitä siis kannustaa epäonnistumaan? Tämän perusteella jo yrittäjänä toimivaa ei kannata siihen yllyttää. Opiskelijoita konkurssin tielle opastavilta toivoisin jonkinlaisia omakohtaisia kokemuksia aiheesta ennen oppilaan hätistelyä firman perustamiseen. Työttömiä en myöskään lähtisi lisäepäonnistumisia haalimaan ilman suojaverkkoa tai vaikkapa osuuskuntarakennetta. 

Kannatan ajatusta rajoitetusta riskinotosta ajoissa, mutta myös silloin kun turvaverkot parhaimmillaan. Esimerkkinä voisivat olla vaikka opinto- ja asuntolainansa maksaneet yritysneuvojat, opettajat, eropakettien saajat ja yritystutkijat. 

Onnistunut epäonnistuminen on turvallinen, hallittava, pysyvää leimaa jättämätön ja virkistävä kokemus. Siitä vaan epäonnistumaan, vaikkapa tänä syksynä. 

2 kommenttia »

Palkkioerot ja elämän rikkaus

Valtionyhtiöiden johdon ahneus on taas meitä saanut pahalle tuulelle. Kauppalehti julkaisi tänään Elopin palkan, jota on tietysti vaikea käsittää yrityksen tulokseen verrattuna. Steve Jobs tuli tunnetuksi yhden dollarin vuosipalkastaan palatessaan Applelle sen hädän hetkillä. Myöhemmin Steve otti kyllä omansa takaisin korkojen kanssa. Muukaansa ei kait saanut senttiäkään – liekö siitä haaveillutkaan. Eikös me kaikki ollakin ahneita, aina vaan haluamme lisää. Jos ei rahaa, niin ainakin sen mukanaan tuomia asioita. 

Minä olen aina haavaillut maallisesta luopumisesta ja huonoin tuloksin. En haaveillut omakotitalosta, firman karttuvasta omaisuudesta, pankkitileistä ja lapinmökeistä. Siksi Saksasta tullut uutinen (Taloussanomat 6.3) hätkäytti: saksalaisnainen on elänyt kertomansa mukaan 16 vuotta vuotta ilman rahaa. Hyvinvoivan näköinen 69-vuotias rouva vaihtaa nomadina palveluja ja esineitä myös yösijansa. Hänhän on jo toki eläkeiässä ja kirjoittanut rahasta vapautumisen julistusta parin kirjan verran. Silti tarinaa on kiehtovaa verrata palkkiokeskusteluun.

Palkkioteoria ja ajatusmalli menee näin

kova ponnistelu -> suuret tulot ja palkkiot -> vaurastuminen -> helppo ja turvattu elämä

Itse valittu ”rahaköyhyys” ja palkkioista luopumisen filosofia menee kai sitten näin:

kyllästyminen kulutusmaailmaan -> luopuminen rahan tavoittelusta -> köyhyys -> vapaus -> turvaton, päivä kerrallaan sujuva elämä

Palkkiomallin mukainen helpon ja turvatun elämän tavoittelu harvoin päätyy siihen. Halu hankkia lisää pitää koko ajan liikkeellä. Firmansa myynyt yrittäjä vaihtaa alaa, ostaa yrityksensä takaisin tai hakeutuu uusiin kiihottaviin haasteisiin. Näinhän on käynyt monelle golfkenttien ja uima-altaiden äärille hakeutuneelle. 

Päätyykö  sitten kulutusmaalimaan ja palkkioihin kyllästyneen elämä henkisesti rikastuneeseen köyhyyteen. Enpä tiedä – saattaapa saksalaisrouva vetää tällä linjallaan loppuun saakka. 

Mistä sitten näissä palkkioeroissa voisi olla kysymys? Ehkä elämänmerkityksistä. Tarvitsemme työmme ja tehtäviemme merkitykselliseksi kokemista. Toinen kokee merkityksiä pelastaessaan perustamansa firman, kasvattaessaan omistajille liiketoiminta-arvoa ja symbolina siitä ovat suuret setelit. 

Toisenlaisia merkityksiä sisältää palkkioista ja rahasta tietoisesti luopuvan tarina. Voi ehkä tuntea suurta tyydytystä kyetessään irtomaan ennalta määrätystä polusta elää elämäänsä. Merkitystä ehkä syntyy myös omasta vaurauspolusta luopumisen esimerkistä ja sen välittämisestä muille. 

Väitän että molemmat polut ovat arvokkaita ja hyviä. Eihän rikastuminen sulje pois rikkauksista luopumista ja vaatimatonta elämää. Onhan näitä tapauksia. Jälkimmäinen on vain jollain tavalla kiehtovampi. Tulla tietoisesti köyhäksi – kuka pystyy siihen?

 

 

 

 

Ei kommentteja »

Kovat hommat vetävät puoleensa ikämiehiä?

 Harva meistä varmaan kuvittelee pressan hommaa helpoksi: reissua riittää, karvahattulähetystöjä ramppaa, puheita, neuvotteluja ja hallitustakin välillä koulutettava hyville tavoille. Kummasti tehtävä vaan kiinnosti taas jo työuransa loppupuolelle ehtineitä Paavoja. Väyrynen vielä jaksoi taistella ensin ehdokaspaikasta, kiertää suomenniemen moneen kertaan ja istua kymmenissä väittelyissä. Toinen Paavo jätti lastenkuljetus- ja konsulttihommat uhrautuakseen maalleen. Eipä Saulikaan enää mikään nuori lupaus ole. 

Onko kyse dementianhoidosta, kyltymättömästä vallanjanosta vain vain kovista työhaluista? 

Tähän rinnalle silmääni sattunut artikkeli lauantain lehdestä. Olipa poliisimies suivaantunut kun hänet pökättiiin jo kuuskolmosena eläkkeelle. Haastoipa valtion oikeuteen ja voitti jutun. Tekee nyt comebackin poliisivoimiin hetkeksi vetreänä ja levänneenä. Onka tässä kyse palavasta halusta palvella isänmaata, herravihasta, eläkekertymästä vai yksinkertaisesti poliisin työ on niin puoleensavetävää ettei malttaisi lopettaa? Palomiesten muistan tuskailleen siirtynyttä eläköitymisikäänsä. Poliisit lienevät asenteeltaan lähempänä poliitikkoja, työ kun maistuu vanhanakin.

Hurjimmat työhalut ovat sensijaan hellittäneet mitä korkeimpiin valtiota lähellä oleviin firmojen johtoon tulee. 

Ehdotan työterveyslaitokselle tutkimusaiheita tämän teeman ympärillä. Miten saataisiin poliiseille Veikkauksen johdon eläköitymishalut? Ja miten ikääntyneille poliitikoille taas voitaisiin tarjota palomiehen kyky luopua nuorena ja vetreänä tehtävistään?

1 kommentti »

Palava lautta ja pienet tuikut

 Olemme kuulleet taas johdon suusta ja kirjoituksista mielenkiintoisia metaforia: palava torni ja horjuvilla jaloilla vaappuva dinosaurus. Vielä muutamia vuosia sitten Nokiaa kutsuttiin ketteräksi ihmeiden tekijäksi. Lausuntoautomaatti Dan Steinbock oli vielä pari vuotta sitten julistanut  Singaporessa Nokian ylivertaisuutta listaten asiakaslähtöisyyden, innovaatioiden tuottamiskyvyn merkittävimmiksi ylivoimatekijöiksi. Sivumennen mainittiin myös valmistus, logistiikka ja jakelu vahvuuksiksi. Nokiaa seuraavat epä-analyytikot ovat jo kauan ihmetelleet miten nuo jälkimmäiset halpapuhelimien jakeluun perustuvat tekijät voivat pitää suuren ihmeemme kilpailussa mukana. Pikainen Porterin kilpailustrategian vilkaisu riittää kyllä tekemään johtopäätökset ihmeen kantavuudesta.

Olen surullinen Nokian hohdon ja kilpailukyvyn rapistumisesta. Kuitenkin suomalaisena miehenä on minulla lohtu lähellä. Se on pilkka ja mikä sen makeampaa kuin kohdistaa se superkonsultteihin.

Liikkeenjohdon guruilla on taipumuksena keittokirjoissaan nostaa malleja ja esimerkkejä, jotka myöhemmin näyttävät huvittavilta. Ihmeiden tekijä C.K. Prahalad on vielä vuonna 2009 kirjoittanut Nokian suuresta ketteryydestä kokoonsa nähden. Luovuuden sateentekijänä tunnettu R. Florida puolestaan ylisti 2000-luvun puolivälissä Irlannin ihmettä ja tuli siinä suitsuketta Suomellekin. Onneksi molempien herrojen kirjoitusmäärät ovat yhtä lukuisia kuin kärpäset kesäisen raadon ympärillä, että aina joukosta löytyy myös menetystapauksia. 

Palava lautta oli minusta osuva ilmaisu, Hesarin palstoilla oli Pyromaani -niminen kommentoija analyyttisesti osunut oikeaan retoriikan tavoitteesta: Kriisi, pelastaja, uhrit logiikalla. Joku kyllä väitti muistion olevan uutisankka, mutta hyvin tuntuu viesti menneen perille. 

Minäpä ennustan kuitenkin valoa tunnelin päässä: Nokian kulttuurissa on ollut loistavia tekijöitä, Nokian insinöörit ovat satumaista porukkaa, Nokian työntekijät ovat lojaaleita ja innovatiivisia toimijoita. Yritys nimeltä N voi tulla nielaistuksi, tuhannet irtisanotuiksi, sadat petetyiksi, mutta osaaminen ei häviä. Ehkä Öljynporauslautalta on suuri osa lähtenyt jo ennen roihua. Ja kyllähän me tiedämme milloin suomalainen on parhaimmillaan: juuri silloin kun on ahtaimmillaan. Schumpeterin aikanaan esittämä luova tuho on synnyttämässä satoja pieniä palavia tuikkuja, jotka synnyttävät joskus kaunista jälkeä. Prahalad ei vain onneksi vielä tiedä mistä tulee vanhana keittokirjan tekijänä kirjoittamaan. 

 

 

 

Ei kommentteja »