Kolme työelämän yhteiskuntamallia

Nyt tapahtuu taas työurakeskustelussa! Rintamalinjat ovat kuin Israelin ja Gasan välillä: demarit paaluttavat muuria vaalilupauksiensa mukaisesti ja EK julistaa pakon lähestymistä. Lehdistössä keskustelu on saanut uusia sävyjä. Helsingin Sanomat kertoi tänään Ruotsin selvitysmiehen löytäneet uusia perusteluja työelämässä jatkamisen puolesta. Pidempään töitä tekevät amerikkalaiset muistavat paremmin ja ovat eläkkeelle jääneitä onnellisempia.

Rakensimme viikolla Katajanokan hotelliksi muuttuneen vankilan sellissä kolme työelämäkuvaa tulevaisuuteen:

  • pakko
  • luottamus
  • uusi työ

Keskustelu oli raikasta, luovaa ja inspiroivaa. Kumosimme monenlaisia myyttejä, joita poliitikot ja korporaation edustajat pitävät yllä joko huonon ymmärryksen tai tarkoitushakuisuuden seurauksena. Moderni työelämä on ihmisen historiassa lyhyt menestystarina. Suomessa työeläke keksittiin 60-luvulla ja se on taannut rautakourille, paperin tekijöille ja sairaanhoitajille hyvin ansaitun eläkkeen. Ennen tuota aikaa eläke oli virkamiesten etuoikeus, privilegio. Nyt meistä on tullut tuon järjestelmän vankeja ja työelämän muutoksesta huolimatta se nähdään synkkänä vaelluksena kohti vapauttavaa eläkettä.

Pakkoskenaariossa kaikki automaattiset edut on viety ja kansalaiset pakotetaan nuoresta elinikäiseen pakkotyöhön.  Työ on kansalaisvelvollisuus ja sitä tehdään 15-vuotiaasta yli kahdeksankymppiseksi. Tässä yhteiskunnassa ei kysellä eläke-etujen perään, opiskelijoita ei hyysäillä ja sairaslomat ovat tuntemattomia. Kauheaa! Epäinhimillistä! Takapajuista! Pohjoiskoreaa!

Ennen kuin lyttäämme tällaisen yhteiskunnan, on kuitenkin syytä pysähtyä hetkeksi sen haudalle. Mitäpä jos tuossa olisi jotain jutun juurta inhon tunteista huolimatta. Työ on paitsi velvollisuus myös yhteiskuntaa kannatteleva voima. Yhteiskunnassa ei ole puute työstä vaan tekijöistä. Tässä yhteiskunnassa paskatöitä ei enää ole. Huonosti tuottavissa töissä olevat saavat tehdä töitä. Työttömiä kun ei ole – ei heillä ole siihen kuuluvaa stigmaa. Eläkeläiset ovat täysivaltaisia kansalaisia kunniakkaan työuransa loppuun saakka. Vanhat ovat fiksumpia ja onnellisempia, kun heihin kohdistunut kauna on hellittänyt. Suuret ikäluokat ovat muuttuneet taakasta sankarisukupolveksi.

 

Luottamusyhteiskunta puolestaan uskoo, että ihminen haluaa tehdä merkityksellisiä asioita. Vapauttamalla kansalaiset työn ja vapaa-ajan erottamisesta päästään työn tuottavuudessa uudelle tasolle. Ei ole eläkeikää vaan elämänkulun läpi maksettava kansalaispalkka tai perustulo kuten sitä nykyään kutsutaan. Tämä vapauttaa etuuksien hakijat avustuksen kohteena olemisen leimasta, muutamia tuhansia virkamiehiä kiinnostavimpiin tehtäviin ja lisää merkittävistä luovien alojen vetovoimaa yhteiskunnassa. 18-vuotias voi perustaa firman ja 70-vuotias aloittaa uuden uran. Mallia ovat ehdottaneet useat poliittiset liikkeet ja ajattelijat paitsi Suomessa myös maailmalla.

Tämä ajatus on  toistuvasti tyrmätty. Miksi? Vastaan tulevaisuusryhmän puolesta: ihmisiin ei luoteta! Taustalla on kätketty pakkoyhteiskunnan ajatus. Terveen ja täysi-ikäisen tulisi olla itse vastuussa itsestään eikä nauttia kansalaisetuja. Raionaalisia perusteluja ei tämän syntymättömän lapsen haudalta myöskään puutu. Mallin on väitetty myös vähentävän työhaluja, siirtävän apua tarvitsevat rahalla syrjään ja aiheuttavan nykyjärjestelmää enemmän kustannuksia. Demarit ovat laskeneet perustulon aiheuttavan 10  miljardin kulut. Niinpä niin.

Kolmannen vankilaideoinnin mallin lähtökohta  on uusi työ. Tämä on radikaalein malli, jossa työajan ja paikan käsitykset on perusteellisesti haastettu. Työ tapahtuu siellä missä se on tarpeen, työaikaa ei ole, työuran pituutta ei ole, työtä tehdään freelancerin omaisesti eri toimeksiantajille. Koulurakennuksia ei ole ja oppiminen tapahtuu siellä missä oppimiseen on edellytyksiä kauppakeskuksissa, toreilla ja työn kohteissa. Eläkeläisiä ei ole kun työelämää ei ole rajattu. Työtä tehdään enemmän tai vähemmän terveyden ja työelämävaiheen mukaan. Tätä voi kutsua jälkimoderniksi ja pirstaleiseksi malliksi tulevaisuuden työstä. Vastustajille tämä on helppo saalis: yksilöllä ei ole turvaa, työantajat hyväksikäyttävät freelancereita, lapsityövoiman käyttö kukoistaa, vanhuksia käytetään halvan työvoiman reservinä.

Yhteiskuntamme junnaa tällä hetkellä paikallaan juupas-eipäs -keskustelun ahtaissa raameissa. Komiteat jättävät mietintöjään ja kolmikanta jauhaa kaikki teräväpäiset ehdotukset väljehtyneiksi litkuiksi, jotka eivät maistu kenellekään. Muutosta tehdään kuin siirrettäisiin väärään suuntaan menevien kiskojen kiinnitysnauloja viereiseen metsään. Tunkkaisissa saleissa jankutetaan entistä jämäkämmin samaa mantraa: Kilpailukykyä on parannettava, työelämän laatua on kehitettävä, työtä on löydyttävä, huoltosuhde on käännettävä ja eläkeikää on nostettava. Eläkeiän rajoihin ei saa koskea. Mitään ei saa muuttaa, mutta kaiken on parannuttava.

Haluaisin nähdä toisenlaisen Suomen. Se Suomi uskaltaisi kokeilla paljon peräänkuulutettuja innovaatioita. Siinä Suomessa toteutettaisiin vaikkapa alueellisina kokeiluna kolmenlaisia yhteiskuntamalleja. Yhdessä näistä pakotettaisiin kaikki töihin. Toisessa työ vapautettaisiin säädöksistä. Kolmannessa otettaisiin käyttöön kansalaispalkka. Annettaisiin kansalaisten ja virkamiesten kokeilla rauhassa malleja 5-10 vuotta ja otettaisiin paras malli käyttöön. Kinastelijat voisivat mennä kukin haluamansa mallin mukaiseen maakuntaan, nauttimaan haikailemastaan yhteiskunnasta.

 

Ei kommentteja »

Mittaamalla työelämään lisää laatua

Samaan aikaan kun luemme teollisten työpaikkojen määrän romahtamisesta julkaistaan työelämän laadun paranemista seuraavia tutkimuksia. Julkinen keskustelu sisältää useita ristiriitaisia ja täysin vastakkaisia väitteitä Suomen työelämän tilasta. Tutkijat lukeutuvat Siltalalaisiin työelämän painajaisten julistajiin, EK:n ja EVA:n airueiden ilosanoman julistajiin sekä totuuden kiihkeisiin etsijöihin. 

Ensimmäinen ryhmä on päättänyt, että kaikki työ mitä ei viedä muuttuu hyperkilpailun johdosta järjestelmälliseksi henkiseksi väkivallaksi, jossa työtekijän vaikutusmahdollisuudet  ja ihmisarvo on lopullisesti viety (Siltala työelämän huonontumisen lyhyt historia 2004). Pätkätyöt, jatkuvat työtahdin kiristäminen, ulkoistamisratkaisut ja epävarmuuden lietsonta. Tarinan roistoja ovat superkapitalistit eli kasvottomat omistajat. Tarkemmassa syynissä tämä kasvoton kummajainen on paljastunut amerikkalaiseksi eläkesäästäjäksi, jonka sijoitusrahasto etsii tuottavia kohteita säilyttääkseen omistajien sille asettamat tuottotavoitteet. Taitaa näitä kasvottomia eläkesäästäjiä löytyä kotimaastakin. 

Toinen lähinnä työnantajavetoinen EVA:n piiriin lukeutuva porukka väittää suomalaisen työelämän vähintään pysyneen samalla tasolla ja kitinän johtuvan lähinnä yleisestä vallitsevasta peruspessimismistä. Pätkätyöt eivät ole tilastollisesti lisääntyneet ja keskimääräiset työssäoloajat ovat vastoin väitteitä pidentyneet. Työelämän laatu ei ole parantunut, mutta ainakin pysynyt samalla tuskaisen tasaisella radallaan.

Ala-Soini tarjoaa pessimismille EVA:n raportissa (Mainettaan parempi työ 2010) yllättävän vastauksen: työelämä ei suinkaan ole muuttunut liikaa vaan jämähtänyt paikoilleen. Työntekijöiden odotukset ovat kasvaneet, he haluavat kehittää itseään, vaativat vaikutusmahdollisuuksia ja organisaatiot eivät vastaa heidän tarpeitaan. Tämän tarinan roistot taitavat sitten löytyä pitkän sillan toiselta puolelta. Siellä sijaitsevat suomalaisen työelämän muureja rakentavat uudistusten torppaajat. Jäykkyydet ovat tämän teorian mukaan työelämän laadun vihollinen numero uno. 

Tuoreessa artikkelissa Ala-Soini vertaa Suomea ja pohjoismaita EU-alueeseen ja toteaa Suomen sijoittuvan pohjoismaiseen hyvän työelämän kolmikkoon, jossa kuitenkin Tanska porskuttaa selvänä ykkösenä. Pohjoismaat erottuvat EU 15 alueella selvänä työelämän laatukeskittymänä. Norja ei tässä mittauksessa ollut mukana. 

Edellä mainitut vastapoolit ottavat jatkuvasti yhteen työurakeskustelussa, paikallisen sopimisen debatissa, työelämän laadun kehittämisen linjauksissa ja poliittisissa väittelyissä. Osaavat osapuolet olla myös yhtä mieltä: työelämän laatu paranee vaikutusmahdollisuuksien kasvaessa. Mielekäs työ pitää ihmiset työelämässä ja terveinä. Se on kaikille osapuolille siunaukseksi.

Mikä sitten neuvoksi? No tietenkin luotettava tieteellinen mittaaminen.

Sillähän tämä asia ratkeaa. Kun mittarit ovat selkeät, voivat eri osapuolet päästä yhteisymmärrykseen tavoitteista ja ehkä myös toimenpiteistä. Työnantajat uskovat vapauteen, työntekijöiden tuloskeskeiseen vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen ja, työn dynamiikan tuovan nostetta työelämään. Tästä esimerkkinä Suomen Paras Työpaikka -muotoiset kilpailut. Pessimistinen leiri haluaisi mitata työelämän laatua väsymyksen ja sairastuvuuden vähentymistä sekä turvallisuuden lisääntymistä osoittavilla mittareilla. Turvallinen ajasta ikuisuuteen sementoitu työpaikka tukevilla palkankorotuksilla ryyditettyinä lienevät kyselytutkimusten keskeisimpiä mitattavia ihanteita. 

Muutaman väitöstilaisuuden ja neljä organisaatiopsykologian eurooppalaista konffaa läpikäyneenä voin todeta, että mittareita meiltä ei puutu. Lähes jokainen tutkimusraportti painottaa tulosten vaikean yleistettävyyden sijaan löytäneensä hyvän tavan mitata ja arvioida työelämän laatua. Viimeaikainen kehitys on kieltämättä vienyt työelämän laadun arviointia eteenpäin. Sairastuvuuden, loppuunpalamisen ja kiusaamisen sijaan on alettu löytää myönteisempää kahden leirin yhdistävää linjaa työelämän laadun tutkimuksessa.

Aiemmin kirosanana esiintynyt työn tuottavuus ja siihen liittyvät mittarit on hyväksytty leirien molemmilla puolilla työn laadun arvioinneissa. Työn mielekkyys ja vaikutusmahdollisuudet paitsi omaan työhön myös työorganisaation prosesseihin nähdään työolobarometreissä tavoiteltavina muuttujina. Näiden yhteyttä osaamisyhteiskunnan kilpailukykyyn etsitään. Ala-Soini viittaa tässä innovaatioiden syntyyn ja uskoo (toivoo) juuri näiden tekijöiden ratkaisevan maamme pärjäämisen kansainvälisessä superkilpailussa. Silti juopa työkeskeisen työelämälaadun koulukunnan ja työhyvinvointikoulukunnan välillä tuntuu jatkuvan. Toinen inttää pahan olon senkun lisääntyvän kun toinen kertoo ilosanomaa korkean osaamisen yhteydestä tuottavuuden kasvuun. 

Tässä yhteydessä sivuutaan kestojankkauksen siitä, miten hirveää on jos joutuu tekemään töitä yli kuusikymmppisenä, jolloin pitäisi terveen ihmisen jo päästä vähintään sairaseläkkeelle.

Toisaalta näyttää siltä, että mitä enemmän mittareita yritetään työelämän laadun todentamiseksi rakentaa, sitä syvemmälle nahistelun suohon osapuolet ja tutkijat vajoavat. Mittaamisusko ei ota laantuakseen. Siis lisää väitöstutkimuksia, kansainvälisiä vertailuja ja leirien välisiä raportteja on odotettavissa.

Terve järkikin voisi auttaa välillä auttaa. Ne joilla töitä on voisivat sanoa itselleen: hyvä juttu että minulla on tämä työ. Se pitää minut terveenä ja elämässä kiiinni. Välillä ketuttaa, mutta parempi niin kuin ilman duunia. Eilen uimahallin kahvion aina pirteä ja iloinen työntekijä sanoi viisasti: ”Ai kun oli kiva tulla töihin. Ei tarvitse katsella hapannaamoja kotona.”

Tätä voisi kutsua työelämän laatuajaksi.

 

Ei kommentteja »

Analyytikko vai futuristi?

Ennakoija ja analyytikko ovat modernin maailman avaintoimijoita. Tutkailenpa mistä on näissä rooleissa kysymys. Miten he pärjäävät vallitsevassa maailmantilanteessa,? Miten heihin suhtaudutaan ja mihin suuntaan kyseisissä hommissa saatettaisiin mennä? Minä katselen näitä rooleja osin kaunaisen seurailijan värilinssien läpi ja osin uteliaana keskustelun ryydittäjänä. Ennakointia olen päässyt maistelemaan sekä edistäjä ja toimijana. Analyytikoksi ei vielä ole pyydetty.

Roolitarkastelun kohteena voisi yhtä hyvin olla jääkiekkoilija, kansliapäällikkö tai vankikarkuri. Jälkimmäisten haastatteluja ei usein pääse uutiskommentointeina kuulemaan. Valitettavasti, sillä heillä saattaisi olla loistavia heikkoja signaaleja jaettavanaan! 

Analyytikkojen puhetta seuraan säännöllisesti uutislähetyksissä ja talouslehdissä. Luen myös sijoittajille suunnattuja analyytikkojen tekstejä. Ennakoijia tämän sijaan olen seurannut satunnaisesti. He kirjoittavat kirjoja, raportteja ja kolumneja. Jokainen itseään kunnioittava futuristi toimii jonkin juuri sillä hetkellä maineikkaan Fortune 500 listan firman neuvonantajana. He puhuvat seminaareissa ja konferensseissa. He myös entistä enemmän tukevat poliittista päätöksentekoa tuomalla päivän ongelmista vapaata ja ilmavampaa näkökulmaa ahdistuneille päättäjille. Tiedotusvälineissä esiintyminen on selvästi analyytikkoja vähäisempää. 

Analyytikko (business system analyst tai marketing analyst) on kapeasti määritely omistajien tai/ja yritysjohdon tiedonjanoa ja päätöksentekoa tukeva asiantuntija. Tämä on se tyyppi, jonka näemme antavat lausuntoja seuraamastaan yrityksestä, pörssistä, korkomarkkinoista tai markkinoiden kehityksestä. Englanninkielinen yleisempi analyst -määritys antaa Wikipediassa lukuisia analyytikon tarkennuksia kuten intelligence analyst, hand writing analyst tai vaikkapa information analyst. Analyytikot lymyilevät pääosin investointialan yrityksissä, konsulttifirmoissa ja pankeissa. Minulle tulee pankki välittömänä assosiaationa kun analyytikko astuu esiin. Analyytikoiksi voisi myös leimata tunnetut sijoittajat, joiden lausuntoja kuunnellaan ja kolumneja intensiivisesti. 

Ennakoija, futuristi on ammattina analyytikkoa laveampi (futurist, future analyst, foresight expert) ja tieteenalojen välillä liikkuva professio. Tähän porukkaan lukeutuu niin perinteisiä mallintavia matemaatikkoja, valokuvia näpsiviä nomaideja, antropologeja kuin maantieteilijöitäkin. Suomalainen alan uranuurtaja Pentti Malaska oli insinööri ja tilastotieteilijä tarkastellessaan maailman tilaa Rooman klubin jäsenä. Tieteenalat ovat kiikaroijilla sittemmin ja laventyneet. Filosofit ovat alkaneet myös hoitaa tätä virkaa päivystävän dosentuurinsa sivussa. Futuristin hahmo on houkutellut elokuvaohjaajia parodioimaan ennakoijaa ja mieleeni muistuu elokuvan tervetuloa mr. Chance, jossa Peter Sellers päätyy höpsähtäneenä puutarhurina presidentin neuvonantajaksi. Menestys perustui monimutkaisten asioiden selkeään pelkistämiseen ja puutarhatermien poliittiseen tulkintaan. Mies puhui tulppaaneista ja kuulijat tulkitsivat lausunnot ennustuksina. 

Analyytikoiden ammattiryhmää vastaan on viime ajan tapahtumien johdosta alkanut kohdistua yhä kovempaa kritiikkiä. Keskeisin krittiikin kärki liittyy heidän kaksoisagentin rooliinsa talousjärjestelmässä. Analyytikoiden väitetään lausunnoillaan milloin vipuavan kursseja ylös ja milloin alas. Joka tapauksessa tunnettu analyytikko on pankkiiriliikkeensä markkinoinnin kärki. Tämän johdosta analyytikko pukeutuu hyvin, sukii tukkansa ja käyttäytyy korrektisti. Sijoitusammattilaisten yhdistyksen sivut kuvaavat ammatin taivaalle tähyävien pukumiesten ja läppärin ruutua tarkastelevien nuorten menestyjien avulla. Alalle on luotu eettiset säännöt, joissa teroitetaan lakien noudattamista ja riippumattomuutta. Ammattirooli ja mallit ovat loogisrationaalisen ajattelun läpitunkemia. Psykologiaan toki viitataan, mutta sehän onkin ihmistieteistä rationaalisimmin ja yksilölähtöisimmin ihmisen toimintaa tarkasteleva. Teoria on täynnä behavioristisia malleja, joita testataan.

Analyytikot ovat minusta roolinsa hallitsijoina kiinnostavaa porukkaa. Analyyttisyys ja objektiivisuus, matemaattiset mallit ja kehityskäyrien valpas seuranta kytkeytyvät riskinottoon, toiveisiin, riehakkuuteen, kauhuun ja paniikkiin. Sijoitusosaamisesta väitellyt ystäväni on kertonut tieteessä vallinneen rationaalisiin malleihin perustuvan uskon ja behaviorististen asetelmien järkkyvän. Kuori pidetään kuitenkin kiiltävänä kuin nurin kopsahtaneella kuoriaisella. Sijoitusneuvoja ja salkunhoitaja lienevät arvoasteikossa eri tasoilla ja tehtävien luonne riskipitoisempaa kuin analyytikolla, mutta molemmilla voi poksahtaa pahasti kun kuori pettää. 

Ongelmallista alan toimijoiden seurannassa on aika ja hetkittäisyys. Tarkastelu on menneisyydessä, lähitulevaisuudessa ja perustuu hyvin pitkälti tietoiseen tai tiedostamattomaan extrapolointiin.

Futuristin tehtävä näyttää edellistä kepeämmältä ja vähemmän latautuneelta. Aaltosen ja Jensenin uuden kirjan Me & Mrs Futuren hahmot on kuvattu älykkäinä, nopeina ja monialaisina persoonina. Metodit ovat kuuntelua, osallistuvaa havainnointia ja haaveilua. Tuotoksena on kuitenkin melko naisbitmaisia listoja, jotka ilman taustakertomusta vaikuttavat banaaleilta ja alastomilta. Futuristissa onkin oltava ripaus taiteilijaa ja kuvittajaa jopa kertomuskirjailjaa. Futuristi kytketään skenariointiin ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien tuottajaksi. Kuten analyytikkokin tarjoilee ennakoija päätöksentekijälle vaihtoehtoisia kehityspolkuja tai kuvia. Toki matemaattisia malleja laskevalta saattaa irrota tarvittaessa myös ehdotuksia tyyliin: -ellei mitään tehdä tulee pää vetävän käteen noin vuonna 2026. 

Otsikoita futuristien haastamisesta neuvoistaan oikeuteen en ole tavannut. Oletko sinä? Ongelmana ja erona analyytikkoon on aika. Futuristi saattaa jo olla viimeisen raporttinsa ääreen tuupertunut kun ensimmäinen skenaario osoittautuu vääräksi. Kukapa muistaa enää 80-luvulla 2010-lukua ennustaneita. Naisbitt ja megatrendit elävät ja ainoa mitä muistan on hänen information society – ennusteensa. Futuristi pelastaa nahkansa paitsi pitkällä aikaikkunalla myös lavean pensselin käytöllä. Kun analyytikko saadaan vuoden päästä kiinni kasvuprosentin virheestä, jouduttaisiin futuristin malleja tarkastelemaan laadullisen tai ennusteista puuttuvien tekijöiden avulla. Mitä laveammin futuristi maalaa maailmaa ja käyttää erilaisia metodeja, sitä kattavammin hän tavoittaa sen. Tätä kirjoitellessani tiedostan kyllä ennustajan ja ennakoijan eron. Ennustaja ottaa vastuun siitä mitä sanoo ja ennakoija mielellään luovuttaa sen lukijalle.

Futuristit ovat mitä ilmeisemmin yhtä katalaa ja vähän hyveellistä joukkoa kuin analyytikotkin. Futuristeilla ei näyttäisi olevan eettisiä sääntöjä, vielä. Sitten Pentti Malaskan näyttävät futuristit käyneen jonkinasteisen muodonmuutoksen. Harmaa ja vaatimaton matemaatikko on muuttunut karnevalistiseksi höyheniään pöyhiväksi esiintyjäksi. Paitsi itsetehostus myös pyrkyrimäisyys on heikosti kätkettyä. Toki joukossa on partaansa sukivia mietiskelijöitä ja maailmankaikkeuden huolia repussaan kantavia pamfletinkirjoittajia. Kuuntelinpa kaveria, jonka arrogantti esitys sisälsi kuolemattoman lauseen: Kiina ei ole enää kovinkaan kiinnostava!

Mukana näyttää myös olevan vilpitöntä maailmanparannusta, joka kuitenkin ohentuu maineen kasvaessa. Pohjoisamerikkalaiset ilmiöt tunkevat läpi tämänkin ammattikunnan puheissa, eleissä ja kirjoituksissa kuten: kenen kanssa keskustelin viime viikolla, mitä totesin Ranskan pääministerille lounaalla jne. Kuten analyytikoillakin on tapana, pahaa mainetta ja ikäviä kontakteja vältellään kuin ruttoa. 

Mitä sanoisit sen futuristin maineesta, joka kertoisi esitelleensä Gaddafille vuonna 1998 the Flourishing Future of Libya raportin tai Venäjän kansalaisyhteiskunnan skenaariot tuntemallemme kalansilmälle pari vuotta myöhemmin. 

 

1 kommentti »

Liian paljon työtä liian myöhään

Aamujunassa tapasin 69-vuotiaan entisen kollegani. Liikunnanopettajan hommista jo vuosikymmen sitten eläköitynyt kaveri oli loistavassa kunnossa. Pari vuotta kertoi lökötelleensä ja sitten aloittanut aamujakeluhommat. Parhaana yönä vuoro alkaa klo 1.00 ja päättyy aamukuudelta. Motiivina hänellä on hankkia eläkkeen päälle vähän lisäsiivua.

 

Kysymykseni oikeastaan on: onko tällainen työelämä liian kovaa lähes seitsemänkymppiselle miehelle? Vai onko hän pikemminkin hyvässä kunnossa juuri siksi että tekee niin kutsuttua paskaduunia ja sijaistaa jakelufirman sairastavia työntekijöitä? Pitäisikö meidän estää työhullun yötyöt ja patistaa papparainen vanhuuden lepoon?

 

Yksi varteenotettava työkuntoa selittävä tekijä selvisi turinan loppuvaiheessa: kuorolaulu. Herra juoksee jatkuvasti kuoroharjoituksissa, järjestelee esityksiä ja myös johtaa pientä keikkakuoroa. Siis rannikkoruotsalaisen terveysihmeen tausta.

 

Mitenhän tämän tapauksen kausaalinen selitysmalli voisi rakentua? Kuorolauluharrastus edistää elämänhallintaa ja vaikuttaa terveyteen sekä elämäniloon. Tämä puolestaan lisää työhaluja ja elämäntavoitteita. Tämä johtaa yötöihin ja tyytyväiseen myöhäilyyn: tänä vuonna täytyy liian hyvien hankkeiden takia korottaa veroprosenttia.

 

Eikös tällainen elämänriemu pitäisi lailla kieltää!

Ei kommentteja »

Hyvästi itsensä toteuttamisen teoriat

Pari vuosikymmentä sitten olivat motivaatioteoriat kovassa huudossa. Minun piti hatarilla tiedoillani selittää Maslowin tarvehierarkiaa ja Herzbergin inhimillistä kasvua ylistäviä ajatuksia. Muistan monet idealistiset keskustelut, joissa heikolla palkallani puhkuvana perustelin ihmisen jalompien tarpeiden merkitystä kestävän motivaation rakentajana. Uskoin ihan tosissani yleviin ideoihin työn merkityksestä ja vastuun motivaatiota lataavasta vaikutuksesta. Jälkikäteen ajateltuna tulin huijatuksi!

Keväällä sattui herättävä yleisön osaston artikkeli silmiini, jossa kirjoittaja kyseli motivaatio- ja johtamisteorioiden perään otsikollaan: Ovatko johtamisteoriat muuttuneet ? Terävämmin ei asiaan voisi ottaa kantaa. Niin, ovatko paitsi teoriat myös käytännöt muuttuneet?

Maslowin 50-luvulla rakentunut ja sittemmin loppuun kaluttu teoria väittää että perustarpeiden tultua tyydytetyksi itsensä toteuttaminen astuu tilalle. Taloudellisilla palkkioilla ei ylevämpien tavoitteiden kanssa kamppailevilla enää ole perustarpeiden tyydyttämisen vaiheen merkitystä. Herzberg puolestaan jakoi motivaatiotekijät vaikutusvoimaltaan ja kestoltaan kahteen kategoriaan: hygienia- ja motivaatiotekijöihin. Keskeistä oli palkkioiden sijoittaminen ensiksi mainittuun ryhmään ja tästä olemmekin kuulleet viisastelevien johtajien kommentteja: palkankorotus vaikuttaa vain sen ohikiitävän hetken!

Tutkimus kehittyi ja tarkentui ja siirryttiin odotusarvon ja suorituksen tarkasteluun. Vroom on monelle palkkiojärjestelmiä kehittävälle kuin ihmeitä takova mantra. Reippaasti behavioristiseen suuntaan oikaiseva ajatus ihmisen toimintaa ohjaavasta yllykearvosta onkin muodostunut palkkiojärjestelmien kivijalaksi. Näistä teorioista olikin sitten raksittu turha idealismi ja jalot pyrkimykset palkkio-odotusten tieltä.

Saatavan palkkion ei Vroomin ajatusmallin mukaan pidä olla liian helposti eikä vaikeasti saavutettava. Jos ihminen arvostaa suorituksesta saatavaa palkkiota, sisältyy siihen myös yllykearvo. Tämä näkemys edustaa laskelmoivaa ja rationaalista ihmiskäsitystä. Työntekijä tai johtaja laskee tarkasti panostustaan, lisäponnistustaan suhteessa odotettavissa olevaan lisäpalkkioon. Palkkion virittäjä puolestaa rakentaa palkkiojärjestelmän siten, että palkkio ei laukea ihan mitättömästä suorituksen tai tuloksen paranemisesta.

Huomionarvoista odotusarvoteoriassa ja muissakin motivaatioteorioissa on melko heikosti peitelty epäusko ihmisen sisältäpäin ohjautuvuuteen, ainakaan työelämässä.

Pintapuolinen osaamiseni ja luontainen laiskuuteni estää minua ehkä ymmärtämästä teorioiden moniulotteisempia ja syvempiä ulottuvuuksia. Myöhempien aikojen motivaatiotutkimus on ehkä ratkaissut edellä kuvatut haasteet ja pystyy yhdistämään korkeat pyrkimykset, palkkionälän, kunnianhimon ja kilpailuhalun motivaation monikärkiaseeksi.

Omassa tutkimustyössäni olen tarkastellut johtajien työn jatkamishaluja ja pääosa rehellisistä suomalaisista kertoo kahden kesken kärsivänsä ajoittaisista motivaatio-ongelmista. Ikääntymisvaiheessa olevat johtajat miettivät kuumeisesti seuraajakysymystä, Veikkauksen toimarin tapaan mukavampia neuvonantajatehtäviä ja asteittaista vastuista luopumista. Julkisuudessa ja yhtiökokouksissa kukaan johtajista ei erehdy tällaisia asioita latelemaan.

Julkinen keskustelu on suunnannut haukansilmänsä motivaatioteorioiden valossa kummallisiin palkkiohin ja ahneuteen. No eihän edellä kuvatun perusteella niissä mitään ihmeellistä ole.  Enemmänkin idealismi näyttää puhki kuluneelta muinaisjäänteeltä paitsi johtajien myös työntekijöiden näkökulmasta.  Fiksut yritykset rakentavat koko henkilöstön palkitsemisjärjestelmiä, pitävät johtajistaan kiinni hyperkilpailun pelossa. Kun tilanne sen vaatii sekä johtaja että työntekijä lähtee, ovat aiemmat ponnistelut odotusten mukaisia tai eivät.

Työelämä on muuttunut työn sisällöstä kiinnostuneiden puurtajien maailmasta, pikavoittojen kyttääjien maailmaksi. Johtajat hyppelevät kuin harakat kiiltävän perässä ja kummastelevat jälkimodernin nuoren työntekijän heikkoa sitoutumista työnantajaansa. Kickoff-tilaisuudesta hallituksen kokoukseen rientävä johtaja voi vain hetken luottaa porukan ponnisteluun. Puolalais-sosiologi Bauman on verrattomasti rinnastanut tämän suhteen vanhanaikaisen avioliiton muuttumiseen hetken huumaaviin suhteisiin, joissa joka hetki pälyillään paremman perään.

Meidän idealistien, itsensä toteuttamista tyydyttävien työsuhteen etsijöiden ja helposti höynäytettävien aika on peruuttamattomasti ohi. Johtamisteorioiden kohdalla työntekijöille kannattaa puhua lumoavasti vanhoista teorioista, rakentaa samalla odotusarvoteorioiden varaan ja valmistautua syömään lupauksensa heti kun se hetki koittaa.

Kuten Mozartin mainio ooppera Cosi Van Tutte opetti jo kaksisataa vuotta sitten: niin tekevät kaikki!

 

1 kommentti »

Työelämän pituuteen ratkaisut kentältä

 Komiteat ovat nyt riittävästi jankanneet työelämän pituuden ratkaisuja. Aika tunkkaiselta ja jäykältä vaikuttavat ratkaisuvaihtoehtojen synnyttäminen. Peruskysymys on löytyykö työelämän pituuden innovaatiot työmarkkinajärjestöistä? Työ- ja elinkeinoministeriöstä? Tekesistä? Sitrasta? Puoluetoimistoista? SAK:sta ja muista ammattijärjestöistä? No eipä tietenkään. Tuo porukka on luonut ongelmat ja jonkun muun tehtävänä on synnyttää uudet ratkaisut.

Perusasetelma on kieroutunut. Työ on määritty raskaaksi ja ihmistä kuluttavaksi. Työ on velvollisuus tulevia sukupolvia ja yhteiskuntaa varten. Työssä väsyy ja kuluu. Siltä pitää suojella väestöä hintaan mihin tahansa. 

Eiköhän panna kansalaisvaihtia tähän juttuun. 

Ehdotan että komiteat lakkautetaan ja kaikki jotka tämän asian ympärillä ovat häärineet laativat yhteisen viestin ja vuoden parin mittaisen ilmoituskampanjan. Kampanjan pääviesti on seuraava:

” Olemme yrittäneet löytää työelämän pidentämisen ratkaisuja. Ei meistä ole siihen. Keksi sinä ja kaverisi meille ratkaisuja. Pane ne toimimaan pikkutarkoista säännöistä piittaamatta ja kerro kokemuksistasi sivuilla: www. tyotekeehyvaa.fi. ”

Tavoitteena on luoda radikaaleja käytäntöjä, uusia sosiaalisen työn muotoja, ikärajoja rikkovia malleja, työnteon kynnyksen madaltavia ratkaisuja. Julistuksen seurauksena voisi syntyä uusia foorumeja, kansalaisten synnyttämiä liikkeitä ja yritys- organisaatiokohtaisia malleja.

Tähän tietysti kuuluu jonkinlainen palkitseminen, mutta raha voi olla jo vanha juttu. Palkkio voisi olla vaikkapa valtioneuvosten neuvonantajan homma 1 kuukauden ajan, kustannussopimus, TV-ohjelma ja mahdollisuus julistaa ilosanomaa.

 

1 kommentti »

Yrittäjää naurattaa

Yrittäjähistoriani juontaa 15 vuoden takaiseen vapauden kaipuuseen. Tämä johti ensin friikuksi (edellinen suuri lama) ja myöhemmin pariskuntayrittäjyyteen. Mielenkiintoni on työelämän kysymyksissä yrittäjyyttä laajempana kokonaisuutena. Työelämä, organisaatio ja ihmisen suuntautuminen on minulle ratkaisematon mysteeri. Miksi ihminen suostuu tekemään töitä menetettyään mielenkiinnon, motivaation ja mielekkyyden työtään kohtaan? Miten vapaus määrittyy tässä kentässä? Miksi ymmärrän itseni etuoikeutetuksi yrittäjänä ja ihmisenä?

Koen itseni enemmän pariskunta- kuin perheyrittäjäksi ja puolison kanssa yrittäminen ilman tavanomaisesi yrittäjyyteen liittyvää riskinottoa on minun lajini. Olen ollut lähellä lipsahtaa kasvuhakuiseksi yrittäjäksi kumppanisuhteidemme kautta. Riehakkaammat suunnitelmat ovat kuitenkin jääneet perhekeskustelun jälkeen. Olemme pieneksi jäänyt perheyritys ja sellaiselta näyttää myös tulevaisuutemme ja oma tulevaisuuteni yrittäjänä. Perheyrittäjyyteen tuo etäisyyttä kuitenkin varautunut suhtautumisemme sukupolven vaihdokseen. Emme aio puolisoni kanssa jättää henkilöintensiivistä yritystoimintaa lapsillemme, vaikka se ehkä luonnistuisikin tai joku lapsista olisi halukas jatkamaan. Olemme pariskuntayrittäjiä ja pysymme sellaisina. Tehkööt lapset elämällään mitä haluavat.

Kasvu- vai elämäntapayrittäjä? Kunnon yrittäjä nähdään schumpeterilaisena luovaa tuhoa tuottavana innovaattorina ja kasvua tavoittelevana ihannekansalaisena! Toiset korostavat putiikinpitäjiä ja PajaMikkoja vastuullisena perheyrittäjänä, pienituloisena pakkoyrittäjänä ja elämäntapaansa vaalivana autonomian ja vapauden tavoittelijana . Minulle tämä viimeinen vaihtoehto on kaiken perusta. Yrittäjyys ei merkitse minulle kasvua, työn tarjoamista muille eikä vastuullisuutta, pikemminkin päin vastoin: kartan vastuuta, en halua ottaa riskejä ja en missään tapauksessa halua palkata työntekijöitä haitoikseni. Minulle vapaus ja riippumattomuus ovat kaikki mitä yrittäjyydeltä tavoittelen.

Lieneekö taustalla lapsuuden trauma ja tukahdetut vihan tunteeni isääni ja auktoriteetteja kohtaan ? Sieltäkö kumpuaa vapauden kaipuuni ja yrittäjyyteni tenho? Toivoisin taustalta löytyvän kuitenkin jotain ylevämpää. Tässä tutkimusmatkassa itseeni olen päätynyt ajatteluun, jossa vapaus määritellään objektiivista ja tyypillisesti yrittäjyyteen liitettävää vapauskäsitettä kokonaisvaltaisemmin, ihmisen maailmassa olona ja havahtumisena vapauden tuomaan peruuttamattomaan vastuuseen omista valinnoistaan. Olen lukenut Sartrea kuten valistunut silmäilijä huomaa.

Olen kyllä oppinut läksyni. Liiketoiminnan eteenpäin vienti ja kasvu ovat tärkeitä, kuten yrittäjyystutkijat toteavat. Toimialan rakenne ja kilpailu panee vauhtia mukavuudenhaluiseen ja laiskaan mieleen. Innovaatioita pitää synnyttää, muuten muut menevät ohi. Paikalleen pysähtyminen voi olla lopun alku. Silti päivittäin ihmettelemme vaimoni kanssa yrittäjyyden helppoutta. Wahlroosia kuulemma nauratti koko matkan pankkiin myytyään Sammon tanskalaisille. Meitä taas naurattaa yrittäjän vapaus ilman kasvun tuomaa painetta. Työelämän melskeitä saamme seurata sivusta ilman kapitalistin pääoman tuotto-odotusten ja julkisen työnantajan henkilötyövuosiraamin tuottamaa tuskaa.

Johtopäätöksiä? Ole hyvällä omalla tunnolla kasvuhaluton, omalla kassalla elävä elämäntapayrittäjä. Älä mieti mitä voit lapsillesi jättää, perinnöt vain aiheuttavat turhia riitoja. Älä työllistä muita kuin itsesi. Se on riittävä haaste yhdelle tai kahdelle ihmiselle. Naura jos naurattaa. Syyllisiä on löydetty jo muutenkin tarpeeksi.

Ei kommentteja »

Korkealta kylmää ja kovaa

Täydellisen ja haavoittumattoman ihmisen kohtaaminen saa minut varuilleni. Tällaisista puistattavista sankareista näin varhain tänä aamuna unta. En aiemmin osannut tulkita merkkejä oikein, mutta olen pikkuhiljaa oppinut tunnistamaan paitsi oman epämukavuuteni myös piirteitä: kova toista osapuolta luokittava katse, vaativa ja pakottava puhetapa, manipuloiva suhde läsnä oleviin ja heikosti kätketty heikkouden halveksunta.

Unessasi meni lankaan ja taivuin toimimaan haavoittumattoman tahdon mukaan. Taustalla on terveen ja heikon ihmisen pelko joutua hylätyksi. Menin lankaan ja jouduin ahdinkoon, kuten monet ovat ihan valveilla kokeneet.

Mietin mistä tämä uneni sai kimmokkeensa. Yhtäkkiä välähti mieleeni kuva diilistä ja tuomareista. Siellähän nämä bisnesenkelit tuijottavat korkealta kovalla, arvioivalla katseellaan ja ovat tuleva tuomitsemaan ainakin eläviä pyrkyreitä. Näitä ohjelmia on parjattu riittävästi. Siihen ei kannata mennä.

Enemmänkin voisi miettiä näiden mallien heijastusta työhön ja menestykseen. Tässähän menestyksen malleina ovat tuomarit, eivät niinkään kilpailijat. Tuomarit ovat jo menestyneitä, suuria nimiä, joilta voidaan odottaa täydellisiä arviointeja ei vain suorituksista vaan myös ihmisen mahdollisuuksista. Menestyjän malliksi piirtyy pilkallisen purevan tuomion antava menestynyt johtaja. Ymmärrän, että kaikki on vain teatteria ja todellisissa organisaatioissaan nämä johtajat toimivat inspiroiden, kannustaen ja kuunnellen. Vai toimivatko sittenkään?

Niin menestyjä? Millainen hän on? Urheilumanagerina menestynyt Jukka Härkönen kuvasi huippu-urheilijoita itsekkäiksi ja hankaliksi persooniksi. Olisiko näissä kylmää kyytiä antavissa malleissa taustalla samoja tekijöitä: ihmiset ovat oman menestyksen saavuttamisen välineitä. Kunnianhimo ei vain saa tekemään kaikkea mikä on omassa hallinnassa tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen lisäksi se panee muut toimimaan menestyksen vipuna ja kun vehjettä ei enää tarvita se siirretään sivuun tai unohdetaan. Olisiko johtopäätös seuraava: Huippu-urheilijaa ja menestyvää diilituomaria kalseampaa kaveria on vaikea löytää? Tai ehkä vielä tarkemmin: läheisessä suhteessa menestyjään joutuu kanssakulkija kovaan ja välineelliseen pyöritykseen. Irtaantuminen menestyjän läheisyydestä voi olla toisen osapuolen minuuden kannalta kova puristus.

Varoitan meitä kaikkia uneni perusteella: kun aistit kylmän ja arvioivan katseen ja kuulet täydellisen luontokappaleen sinua ohjaavaa puhetta, ota jalat allesi. Karkuruus on paljon kunniallisempaa kuin lakeijoida korkealta manipuloivaa menestyksen mallia.

Minä lähdin karkuun lahkeet lepattaen.

Ei kommentteja »

Vapaaehtoisena onnelliseksi

Kun nyt töitä ei oikein meinaa tekeville löytyä, suosittelen vapaaehtoistehtäviä. Työttömien toimintajärjestöön vaan paperityöntekijät, it-gurut ja lomautetut, miksei vapaaehtoishommat sovi työssä käyvillekin. Onnellisuustutkimusten mukaan on paljon mukavampaa auttaa toisia kuin hampaat irvessä tapella ja saivarrella lomarahojen menettämisestä.

Eilen tapasin kahdeksan vapaaehtoisesti voimistelua edistävää naista. Ilmapiirissä olisi maailmanlaajuiseen best working place -kilpailuun lähettävää aineista. Palaverin päättymisvaiheessa kukaan ei valittanut työkuormaansa, yrittänyt laistaa hommista, syytellyt muita tai lukenut sähköposteja. Pikemminkin porukkaa jäi vielä hetkeksi rupattelemaan ja siistimään kokoustilaa.

Tässä palaverissa tapahtui sekin ihme, että osa porukasta halusi välttämättä lähteä mukaan jonkun toisen projektiin ihan vain auttamaan. Ei ole vielä syytä luopua toivosta.

Ei kommentteja »