Miten jarruttajien kanssa pitäisi toimia?

Eilen Niinistön Saukki järjesti hyvän palaverin. Listalla oli kaksi järeää asiaa, jotka näennäisesti eivät kuulu yhteen: Miten Suomelle kaasua – ja mitä Venäjän kanssa pitäisi tehdä?

Tosiaankin näillä kysymyksillä on yhteistä vaikka ei siltä näytä. Molemmissa on kyse jarruttamisesta. Uusi hallitus on painanut kaasua ja jo ensimmäiset lähdön kokeilut ovat saaneet suuret joukot painamaan jarrua. Jos jarrupoljinta ei ole löytynyt, niin ainakin erilaisia matka-aikomuksia hidastavia esteitä on alettu keräämään Sipilän tiimin aikomusten tielle. No tähän on totuttu ja se lienee luonnollista.

Sen sijaan Venäjän touhua on vähän vaikea ymmärtää, mutta jossain määrin siinäkin on kyse jarruttelusta, joka ilmenee erikoisena nykivänä jarru-kaasu -ilmiönä. Kaasu sopii Venäjään vertauksena onhan maa kaasurikas ja monella rintamalla kaasutteleva. Kaasu on naapurillemmme paitsi kaupan myös politiikan väline.

Kahdella jarruteemalla on merkitsevä tulkintaero. Suomen talouskehitys on tunnustetusti huonoa ja päättäjien sekä kansan realiteettitaju vaikuttaa parantuneen. Enää on vain keinovalikoiman käytöstä erilaisia käsityksiä. Suomessa kadunmies on täynnä kiukka; hänellä on tukku viestejä hallituksella ja jossain tapauksessa hän myös antaa myönteistä palautetta valitusta suunnasta.

Venäjä sensijaan ei vaivaa päätään tuotantorakenteen ja demokratiavajeen kysymyksillä vaan yrittää painaa jarrua ympäröivän maailman kehitykseen. Moskovan kadulla tapaa kansallismielistä väkeä, joka toistaa menneisyydeltä valikoivasti silmät sulkevaa viestiä. Talouskehitys ja sotaseikkailut ovat kaukaisten fasistien salajuonten tuotoksia. Hallituksen kaasuttelun kritiikkiä ei löydy kuin kovaa kohtaloaan itkevien sotilainen äitien vaimennetuista kertomuksista. Tämäkin järjestö on päässyt ulkomaisten agenttien listoille.

Näin Venäjä jarruttaa monella rintamalla ja toisiinsa vaikuttavan ketjun avulla: kansalaisoikeuksien kaventaminen lisää valtiojohtoisuutta ja kaventaa yrittäjyyden edellytyksiä. Talouden ja yhteiskunnan ongelmat yhdistyneenä kansalaisvapauksiin voisivat olla talousjärjestelmän kaasu: uudet yritykset syntyvät tunnustetuista ongelmista ja yrittämisen vapaudesta. Tällaista havaintoa iso naapurimme ei ilmeisesti ole tehnyt. Sen sijaan jarrua Nyky-Venäjä on asettanut vapaalle kaupalle jo ennen nykyistä jähmettymistä. Suomella on kokemusta kaasusta ja jarrusta vaikkapa puutullien osalta.

Viime viikon Talouselämä kuvasi hyvin Venäjän talouskehityksen ristiriitaisuutta Skolkovon hitaasti kiiruhtavan teknologiapuiston kuvauksella. Marginaalissa sinnittelevät kehitysideat jäävät valtiolähtöisten megasiirtojen jalkoihin. Näennäinen kaasuttelija ja uudistaja valtaan tullut peluri on sokeutumassa vallantunteeseensa.

Kaksi eri tapaa toimia jarruttajien kanssa

Suomen hallitus joutuu miettimään tapoja, joilla jarruttajat saadaan mukaan rakentamaan vaikeuksista nousevaa Suomea. Hallitus ei kyseenalaista kansalaisvapauksia, lisää yrittämisen mahdollisuuksia ja anelee työmarkkinaosapuolia mukaan uuden luomiseen.

Venäjään väitetään meillä suhtauduttava epä-älyllisesti. Tätä minä pidän terveen kritiikin jarruttamisena. Minusta epä-älyllinen ja älyllinen keskustelu kuuluu demokratiaan. Meillä sentään saa tällaista keskustelua viritellä. Naapurista ei kuulu epä-älyllisen länsikeskustelun kritiikkiä – vai kuuluuko?

Olemme tottuneet varomaan ison jarruttelijan ja kaasuttelijan kanssa sanojamme. Tämä itsesensuuri ei näytä vaivaaman neuvostojyrän alta päässeitä baltteja. Länttä vaivaa demokaratia ja hajanaisuus siinä mitä jarruttajan kanssa pitäisi tehdä. Aiemmat yritykset ottaa jarrumies mukaan Euroopan rakentamiseen on epäonnistunut. Neuvottelut menevät aina mukavasti, mutta kaasua tulee väärästä suunnasta heti sopimuksen musteen kuivuttua.

Siksipä osa läntisistä toimijoista on ehdotellut kovaan vastaamista kovalla: tankkeja rajoille ja voimaa peliin. Tällä näkemyksellä näyttää myös olevan kannattajansa. Voisi kuitenkin veikata maltin pitävän pintansa venäjän politiikassa Suomen hallituksen tapaan.

Sauli neuvottelee piakkoin virkaveljensä kanssa Moskovassa. Hän ei neuvojani kaipaa, mutta voihan tässä yrittää. Jos presidenttimme talousmiehenä vaikka ojentaisi Taloustieteen suomalaisen perusteoksen oivallisen kauppakumppanimme kouraan. Kirjan tekijät, Pekkarinen, Pohjola ja Sutela ovat paitsi kotimaan myös Venäjän tuntijoita. Sauli voisi laittaa liimalapun sivun 70 kohdalle 1) kansainvälisen kaupan hyödyt ja sen esteet. Tulkki olisi voinut sopivasti sujauttaa parin sivun verran käännöstä mukaan.

Tiedän ettei muutosvastarintaa kirjavinkeillä voiteta. Mutta jos kaksikko vaikka muodostaisi pienen lukupiirin, jossa lukuvinkkejä ja kokemuksia vaihdettaisiin. Tästä voisi syntyä mukava tapa maiden väliseen vuorovaikutukseen.

Tiedän että jarruttajan päätä ei tieto käännä. Mutta yrittää voi kuitenkin.

Ei kommentteja »

Japani Pohjolan Japania edellä

 Mitä Japani edellä sitä Suomi perässä. Näinhän sitä ajateltiin ainakin 90-luvulla kun meitä verrattiin nousevan auringon maahan. Kauppalehti julkaisi tänään hurjia ennusteita esikuvastamme. Japani on edellä meitä tällä kertaa väestön ikääntymisessä, jonka on ennustettu vaikuttavan ennen väkirikkaudestaan tunnetun maan väestön radikaaliin 30 % laskuun neljänkymmenen vuoden sisällä. Mitä tämä voi merkitä? Miten meidän tulisi Japania tällä kertaa peesailla?

Jaaritukset velkaantumisesta ja huoltosuhteesta ovat meille tuttuja. Valtionvelan suhde kansantuotteeseeen on kuitenkin Japanisssa jo karannut käsistä.  Mikäli valtio joutuisi kansalaisten sijasta lainaamaan maailmalta korkojen nousun tahdissa, voisi olla aika tiukat paikat ihannevaltiossa. Minä ajan Toyotalla ja olen aina ihaillut Japanin laatuideologiaa ja selviytymiskykyä. Meidän kannatta nyt seurata aikaisempaa tarkemmin mallimaan askelia. 

Voisimmehan tietysti myös ryhtyä neuvonantajiksi. Siinä oppii itsekin. Opastusta voisi antaa suurperheitä suosivassa perhepolitiikassa, maahanmuuttolinjauksissa ja velkaneuvonnan järjestämisessä. Oppiahan voisimme tietysti myös ottaa: miten mieli säilytetään tyynenä suurten yhteiskunnallisten haasteiden edessä. Myös se miten kansalaiset lainaavat auliisti omistaan lähes nollakorolla pitääkseen yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Pää taitaa tulla Nipponin vanhusten lankakerän vedossa käteen.

Ennustaminen on mukamas hankalaa. Ei kyllä ole tässä asiassa. Tiedämme Suomenkin kohdalla tilanteen ja nyt olisi toimittava. Tai sitten edessä on auvoiset degrowth -ajat. Hivutetaan Suomea pikkuhiljaa kohti persujen Onnelaa: muikkuverkkoja ravistelevia ukkoja ja muijia tyvenillä järvillä tyhjenevien kaupunkin reunoilla Vienan Karjalan malliin. Eipä sekään hassummalta vaikuta. Onhan meillä kalaa, metsissä sieniä ja marjoja. 

Suomalaisiin verrattuna japanilaiset ovat tunnetusti melko agressiivista kalastuskansaa ja kun korot joskus nousevat voi tulla kuitenkin  kuumat paikat myös muilla kuin kalavesillä. 

Molempien ihannemaiden pitää nyt tehdä jotain ja pian. Väestönkasvu on kaksiteräinen miekka. Valtiontalouden tasapainottaminen kiven takana. Maahanmuuton raju lisäys taitaa myös molemmissa olla jopa moniteräinen miekka. Viimeksi mainittu kuitenkin on osoittautunut fiksuissa maissa toimivaksi. Pelkillä roboteilla ei pärjätä velanmaksussa.

 

Ei kommentteja »

Mikael päänmetsäjän unelma

Ylen jättävää Mikael Jungneria  ylistetään. Syystäkin. Koskaan ei kukaan ole niin surkea eikä niin loistava kuin väitetään. Jungerin hieno piirre on hänen avoimuutensa ja tärkeilemätön olemus. 

Kun vertaan häntä pönöttäviin ”täytyy kuitenkin muistaa” -miehiin, en voi välttää riemun tunteita. Monet selittävät eroja eri aikakausien johtajien välisiksi. En tähän kuitenkaan usko. Moni ikäisensä mutruhuuli olisi Jungnerin asemassa kammannut tukkansa paremmin, kiristänyt kravatin tiukemmalle ja pidättynyt puhumasta tunteistaan. 

Minusta on hyvä, että alimpaa helvettiin manattu Jungner lähtee nyt haistelemaan uusia tuulia. Hetken hän on head huntereiden ihannekohde: uuden tunnetietoisen aikakauden sankari. Kilpailukielto kun on päällä niin media on tästä pelistä ulkona. 

Ennustanpa värväyksen lopputulosta:

Kepun puoluesihteeri: tässä olisi kepun pelastaja, jolla on kaikkea sitä mitä Korhoselta puuttuu. 

Demarien puheenjohtaja: selvästi Juttaa huonommin pukeutuva. Heinäluoman don-karisman ja pelaamisen vastakohta ja SAK-linjan antisankari. Andorgyynisyydessään lumoava ja hurmaava vaalivaltti. 

VR:n pääjohtaja: myöhästelevät ja radoilta putoilevat junat ovat pieni sivujuonne luovan ja innostuneen viestinnän korjatessa asiakkaiden kiukun lähteitä. 

Kelan pääjohtaja: me tietäisimme kuka kelaa johtaa ja saisimme häneltä henkilökohtaisia viestejä. Johtamisilmastossa tapahtuisi ennen näkemätön raikas taifuunin pyyhkäisy. 

Ja sokerina pohjalla Nokia: OPK vapautuisi vaivautuneesta roolistaan ja tilalle tulisi Steve Jobsin kaltainen rento uutta vehjettä räpläävä kummajainen. Ehkä Jobsin tarunhohtoisuus on osin seurausta hänen ihmeparantumisistaan. Mikaelissa on samoja suuren sankarikertomuksen aineiksia.

 

Hunterin ihannetapaus! Kertakaikkiaan. 

 

 

 

Ei kommentteja »

Lentäjät nöyrinä

Riittävästi on taivasteltu lentäjien ahneutta. Minua kiinnostaa aiheeseen liittyvä uutisointi ja puhe. Kristian Rintala esiintyi voipuneena vastuunkantajana neuvottelujen jälkeen. Katsojan tuomio: Häviäjä! Komulainen esiintyi puolestaan korskeana, mutta laupiaana. Valtakunnansovittelija on juuri sopivan murheellisen ja huolestuneen näköinen tehtäväänsä. Hänen huojentuneisuutensa muistuttaa paavin riemua – kulmakarva värähtää.
Retoriikka ennen eilistä sopimusehdotusta ja sopimusta oli jo melko reipasta ja siitä piti huolen Hienonen kaihtelemattomalla tyylillään. Minun täytyy tunnustaa pitäväni tuosta pettymyksen täytteisestä syyllistämisestä. Mediassa oli keskustelua jälkikäteen siitä oliko soveliasta käyttää väistyvää toimaria likaisen työn tekijänä. Minusta se oli aivan luonnollinen ja odotettu kaava tällaisessa tilanteessa. Paha väistyy ja hyvä tulee sitten taas tilalle.

Selviävätkö lentäjät ja heidän firmansa? Luulenpa että olemme nähneet vasta alkunäytöksen. Osa 2 seuraa. Minua ei innosta sen voittajien ja häviäjien ennustaminen. Kyseessä on ylväs yhtiö, mutta jos on mennäkseen niin siitä vaan. Kovin emme kai kukaan yllättyisi, että tässä lentäjät petasivat asemiaan fuusioneuvotteluihin.

Ei kommentteja »