Autokorjaamoyrittäjän murhe

Kävin vaihtamassa renkaat aina joustavan korjaamoyrittäjän luona. Kaveri kertoi lopettamisaikeistaan: syksyllä lopetellaan, mutta seuraajaa ei oikein löydy. Firmassa olin nähnyt harjoittelijoita ja oletin tietysti, että joku tyttö tai poika olisi jo valmistautumassa liikkeen haltuunottoon.

– Ei kuule jatkajaa meinaa tähän hommaan löytyä, vaikkei tarvitsi kuin muutaman kymppitonnin starttiin.

Yrittäjä kertoi ammatillisen koulutuksen ankeasta tilasta. Kaksi kolmasosaa koulutuksen aloittajista lopettaa kesken opintojen. Opiskelijat eivät osaa paljon muuta kuin vaihtaa renkaita. Ei hajuakaan jakopään vaihtamista tai vähänkin vaativimmista asennustehtävistä. – Koulutusyksikkö ei pärjää perusopetuksella vaan opetushenkilöstö hakee jatkuvasti joitan projekteja, joilla voisivat saada rahoitusta ja opiskelijoita. Kun minä aloitin 60-luvun lopussa ammattikoulun, kaikki valmistuivat ja suurin osa jäi alalle.

Seuraajavaikeuteen tuli myös vähän yllättävä näkökulma, joka ei tosiaankin liity rahoitukseen.

– Siksi toiseksi nämä meidän hommat ovat liian vanhanaikaisia. Me palvellaan vanhoja rouvia ja koko ajan ei kiilu raha silmässä.

Tämä tarina sai minut mietteliääksi. Ensinnäkin voiko ammattiopinnot olla tosiaankin noin heikossa tilassa? Olen suitsuttanut monessa yhteydessä toisen asteen oppilaitosten imua ja merkitystä nykymenossa. Käytännön taidot yhdistettynä yrittäjäotteeseen on vankka yhdistelmä, jolla tässä maassa on menestystarinoita synnytetty. Onko tämä tapaus vain sattumaa vai yleisempi ilmiö. Miksi nämä nuoret keskeyttävät? Siirtyvätkö he muihin opintoihin vai kasvunväylien ulkopuolelle?

Olen seurannut tämän yrittäjäkaksikon työskentelyä ja ihailen heitä. Joku toinen voi pitää kavereita samasta syystä tomppeleina. Kun heille soittaa saa aina omistajan kiinni. Mikäli aikaa ei oikein meinaa löytyä, joustaa yrittäjä buukkaamalla ajan asiakkaan tarpeeseen varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Hintataso on edullinen ja työ on perusteellista. Lisäksi vielä se palvelun kukkanen: Mikäli työ ei johda haluttuun tulokseen, ei yrittäjä laskuta mitään. Näin minulle todellakin kävi monimutkaisen polttimo-ongelman kanssa. Tarjotessani maksua kaveri totesi lakonisesti: Kun ei saatu mitään aikaan,  ei ole syytä mitään maksaakaan!

Mitä ilmeisemmin tässä olisi mahdollisuus parille osaavalle, palvelualttiille ja työtäpelkäämättömälle asentajalle. Työmenetelmiä voisi varmasti kehittää, ottaa teknologiaa käyttöön ja tehostaa prosesseja. Niinpä. Firman sijainti ja maine ovat erinomaisia. Rahoituskin oletettavasti löytyisi.

Niin miksi yrityksen seuraajaa ei tahdo löytyä? Arvelin kyseessä olevan likaisen, huonosti maksetun ja tylsän homman vieroksunta. Kaiken lisäksi työmenetelmät vaikuttavat epäilyttävän vanhanaikaisilta ja työympäristö on epäilyttävän nuhruinen. Onko väittelyssä kyse tästä ja onko sama asia taustalla myös opintojen keskeyttämisessä: opiskelijat haluavat puhtoisiin mukaviin media-asistentin, kosmetiikkakaupan ja kahvila-apulaisen tehtäviin?

Yrittäjä vielä vahvisti keskustelumme päätteeksi markkinoiden tarpeen olevan selvässä kasvussa:

– ihmiset eivät halua koskea likaisiin renkaisiin. He eivät osaa enää mitään. Ikääntyvä väestö ei jaksa tehdä autojensa yksinkertaisimpiakaan huoltotöitä edes pesuja. Eli kyllä tässä hommaa riittäisi.

Tässä olisi muutaman tuhannen eurosen idea esimerkiksi pariskunnalle, naiskaveruksille, joilla on kykyä tarttua töihin ja ymmärrystä palvelun päälle. Ne naiset, joihin olen tällä alalla sattunut törmäämään erottuvat kuin loistavat kynttilät räntäsateessa. Miksei mieskin osaa palvellla, mutta toinen näkökulma tuo yleensä mukaan ripauksen esteettisyyttä ja huolellisuutta.

Nyt tarvittaisiin koulutusinnovaatioita, joissa puhtaus, kepeys yhdistyy likaisuuteen. Miten olisi ajoneuvoliiketoiminnan muotoilijan peruskoulutus? Entäs äänisuunnittelijan ja autoestetiikan tutkinto? Tällaisia varmasti jo kovalla vauhdille suunnitellaankin.

Ensi syksynä kun taas viime tipassa soitan tuttuun paikkaan, toivon etten kuule vastausta: palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa ja palvelemme sinua mahdollisimman pian. Voit myös lähestyä meitä verkkopalvelumme kautta…

Vastaus, jonka halusisin kuulla: Hei, miten voimme auttaa?

4 kommenttia »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Current day month ye@r *

  • Tässähän Tämä kirjoitti:

    ”Olen seurannut tämän yrittäjäkaksikon työskentelyä….
    Firman sijainti ja maine ovat erinomaisia.”

    Eiköhän se tuossa ole:
    Firman maine perustuu tuolle yrittäjäkaksikolle.
    Mistä ajattelit löytyvän (nuoren) jatkajan jonka maine vastaa tämän lopettavan henkilön mainetta?

    ”Työmenetelmiä voisi varmasti kehittää, ottaa teknologiaa käyttöön ja tehostaa prosesseja.

    Ensi syksynä kun taas viime tipassa soitan tuttuun paikkaan, toivon etten kuule vastausta: palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa ja palvelemme sinua mahdollisimman pian. Voit myös lähestyä meitä verkkopalvelumme kautta… ”

    Tuossapa sitä juuri otettiin teknologiaa käyttöön ja tehostetiin prosesseja ensi syksyksi.

  • eino heikinheimo kirjoitti:

    Tapani frantsi alanko heti vittuilla? eli PERKELE JA PLÖÖÖÖ!!

  • Realismia kirjoitti:

    ”Olen seurannut tämän yrittäjäkaksikon työskentelyä…”
    ”Firman sijainti ja maine ovat erinomaisia.”

    Jos firman maineesta lähtee 50% pois, niin jääkö jäljelle enemmän kuin toiset 50%?

    ”Työmenetelmiä voisi varmasti kehittää, ottaa teknologiaa käyttöön ja tehostaa prosesseja…..
    Ensi syksynä kun taas viime tipassa soitan tuttuun paikkaan, toivon etten kuule vastausta: palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa ja palvelemme sinua mahdollisimman pian. Voit myös lähestyä meitä verkkopalvelumme kautta… ”

    Tuossapa sitä kehitettiin työmenetelmiä, otettiin teknologiaa käyttöön ja tehostetiin niitä prosesseja?

    Aikaisempi samaa asiaa koskenut kommenttini ei ole vielä ilmestynyt.
    Tuskin tämäkään läpäisee bloggarin seulaa?

    Realisti