Toimitusjohtajuus ja halu

Olin palaverissa, jossa esiin nousi kysymys jatkaako vai vaihtuuko toimitusjohtaja. Tässä asiantuntijafirmassa sama keskustelu on käyty useampaan kertaan. Toimari haluaisi yrityksen siirtyvän kiertävään systeemiin ja tämä on osin saanut kannatusta.

Toimitusjohtajan pesti on vaativa ja vastuu kova. Pestin vastaanottaja on tilivelvollinen omistajille, henkilökunnalle, asiakkaille, verottajalle ja viime kädessä yhtiön tekemisistä kuluttajille. Luottamus menee vain kerran ja vahinkotapauksissa vastuullinen marssii oikeuteen vastaamaan yrityksen puolesta.

Modernissa yhteiskunnassa toimitusjohtaja oli himottu ja arvostettu tehtävä. Ja on tietysti sitä edelleenkin. Parhaimmillaan roolissa edistää oikeiksi kokemiaan asioita, nauttii kasvusta, onnistumisista ja vallasta. Hierarkisissa järjestelmissä johtajan asema on myös merkinnyt symbolisesti menestymistä elämässä. On päässyt tai edennyt johtajaksi.

Jälkimodernissa notkeudessa ja matalissa organisaatioissa, vaihtuvien maisemien ja levottomuuden maailmassa arvot ovat toisenlaisia. Työn sisällöllinen kehittäminen on vastuita ja asemaa merkityksellisempää. Toimitusjohtaja on ehkä joukon vastuullisin ja suotuu siksi ottamaan vastuullisen tehtävän. Mutta ehkä vain tilapäisesti.

Tässä ketterässä ja irrottelevassa yritysmaailmassa toimarin tehtävälläkin leikitään. Tästä esimerkkeinä kiertävä toimitusjohtajuus ja tuplatoimarit. On myös sarjayrittäjiä, joiden nimet ovat kymmenissä yrityspapereissa milloin hallituksen puheenjohtajana tai toimitusjohtajana.

Pikkunarikoissa omistajayrittänänä on käytännössä ihan sama onko tehtävä hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja tai kuukävelijä. Vastuut eivät paljon muutu. Tilintarkastaja ja verottajat ovat viimeiset, joille ollaan tilivelvollisia tehtävistä huolimatta.

Suosittelen moderneille (lue vanhakantaisille) ja jälkimoderneille (uuden ajan) samaa metodia ratkaista toimitusjohtajakysymys. Se on halu. Ratkaisevaa on halu ottaa vastuuta, halu tehdä päätöksiä ja halu johtaa koko palettia. Joku yleensä yrityksen sisällä palaa halusta ja mikäli kyvyt osuvat myös kohdalleen on siinä toimitusjohtaja vain nuijan kopautusta vailla.

Nuijan kopautusta? Eihän hemmetti sentään sehän viittaa jäykkiin systeemeihin. Voisiko sanonnan muuttaa kellon kilkutukseksi, torvien töräyttelyksi tai sambatanssiksi.

Keskustelumme viikolla päättyi tavanomaisesti: porukan vastuullisin mutta haluton jatkaa.

Ei kommentteja »

Mandelan lumoissa

Viisas vanki ja vapaustaistelija on vienyt minut mennessään. Pokkarina julkaistu elämänkerta nostaa paatuneenkin mielen kohti korkeuksia. Kyynisesti voisi ajatella pokkarin nostavan vanhaa hypeä ja buffaavan elokuvaa. Minusta Mandelan elämä on ihmiskunnalle arvokas viesti, jonka kova ydin on tinkimätön tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistäminen.

Puutarhuri kansalaisoikeustaistelijasta tuli vankilassa. Kahlitussa ympäristössä kasvien istuttaminen ja niiden kasvusta saatu onnistumisen ilo on koskettavaa.

Hyvä kirja on sivistävä, mukaansatempaava ja jännittävä. Tämä elämänkerta on kaikkea tätä.

Ei kommentteja »

Anna patentti mukaan

Eihän se ole reilua antaa potkuja yli viisikymppiselle. Vielä vähemmän reilua on panna tämä uskollinen työmyyrä ulos kaikessa hiljaisuudessa. – Ennen annettiin sentään kultakello läksiäislahjaksi, sanoi kokemusasiantuntija.

Näistä uskollisista aiempien YT-kierrosten selviytymistaistelijoista harva löytää uuden oksan. Monelle ainoa mahdollisuus on yrittäjyys. Fiksua olisi että yrityksellä olisi ikäohjelma. Fiksua olisi että jokainen saisi oman outplacement -valmennuksen ja uraohjausta. Fiksua myös olisi että oma esimies kävisi asiat lähtötilanteessa kunnolla läpi. Fiksua olisi myös järjestää läksiäiset kiitokseksi lähtiälle ja malliksi nuoremmille.

Mutta oikein fiksua olisi antaa yritysaihio lähtiälle mukaan. Yritys- tai tuoteaihio voisi olla laatikosta löytynyt, mutta strategian viilauksessa sinne jäänyt lupaava juttu. Miksei myös voisi tähän liittyviä asiakkaita sisältävän paketin sujauttaa läksiäisiksi kouraan.

Patentti tai bisnesaihio on 2010-luvun kultakello!

Ei kommentteja »

Kiistely siitä pitääkö työn määrää lisätä vai vähentää kääntymässä lisääjien voitoksi. Meillä on tästä aiheesta selvät jakolinjat, jotka jakautuvat niihin jotka väittävät työtä olevan jo nyt liian vähän ja niihin jotka väittävät työtä tarvittavan lisää.

Edelliset edustavat näkökulmaa, jonka mukaan yhteiskunnassa vallitseva työn määrä on rajallinen ja siitä pitää lohkaista kaikille jotakin. Tämän koulukunnan mukaan vähentämällä viikkotyöaikaa, voidaan jakaa työtä useammalle työntekijälle. Koulukunnan edustajat eivät kuitenkaan halua pienentää yksittäiselle työntekijälle maksettavaa palkkasummaa. Esimerkki: muutetaan päivittäinen työaika kuuteen tuntiin, siirrytään neljään vuoroon ja maksetaan kuudesta tunnista sama summa kuin mitä maksettiin aiemmin 7,2 tunnista. Toinen esimerkki: Poistetaan työelämästä enemmän ikääntyneitä työntekijöitä ja annetaan heidän työnsä nuorille. Kolmas esimerkki: Pidennetään vuorotteluvapaan kestoa 24 kuukauteen ja tarjotaan näin työllistymismahdollisuus sijaisuuden muodossa.

Näinähän se menee. Vähennetään toisilta töitä ja tarjotaan ne työtä tarvitseville.

Jälkimmäinen työn määrää lisäävä koulukunta katselee asiaa kansantalouden kasvun vinkkelistä. Lisääntyvä työ lisää kysyntää ja tuo näin uutta työtä myös niille, jotka ovat sitä vailla. Esimerkki: Otetaan äideiltä puolet kotihoidon tukijaksosta pois ja pakotetaan/kannustetaan äitejä töihin. Toinen esimerkki: Tukitaan työkyvyttömyyseläkkeen putki ja pakotetaan lievästi työrajoitteiset töihin. Kolmas esimerkki: Nostetaan eläkkeelle pääsyn alaikäraja 63 vuodesta 65 vuoteen ja pakotetaan eläkkeestä haaveilevat tekemään töitä kaksi vuotta lisää.

Tässä logiikka toimii hyvin pitkälle etuuksia vähentäen työmarkkinoilta poistuneiden tai aikovien työntämiseksi töihin.

Eikös molemmat ryhmät ole kuitenkin samaa mieltä siitä, että työtä tarvitaan lisää? Siis työn tarjontaa. Eihän työn tarjontaa vähentämällä päästä muuhun kuin kuuluisan huoltosuhteen romahtamiseen. Minusta molemmilla näkemyksillä on sijansa, mutta kallistun lyhytnäköisten ratkaisujen sijaan työn määrän lisäämisen kannalle. Logiikka menee näin: työmarkkinoille pääsyä parannetaan joustavuutta  ja työväestön liikkuvuutta lisäämällä (siis pakottamalla vastaanottamaan työn nykyistä kauempana), asuntojen hintojan painetaan uudella maalla alas yhdistämällä kuntia ja tehostamalla kaavoitusta, mahdollistetaan ansainta työttömänä, kannustetaan nuoria tekemään töitä opintojen lomassa ja heti opintojen jälkeen (tähän voidaan vaikuttaa pienentämällä etuuksia ja keventämällä työnantajien kustannuksia sekä verotusta).

Lisätään yli 60-vuotiaiden määrää työmarkkinoilla pakottamalla, ideoimalla erilaisia malleja, keventämällä työnantajien velvoitteita ja työntekijöiden verotusta. Otetaan käyttöön elinijän odotteeseen perustuva eläkeiän alaraja. Tehdään ikääntynieden työhönpaluu kannustavaksi.

Muutetaan käsitystä työurasta joustavaksi. Mennään aikaisin töihin, opiskellaan välillä, tehdään töitä, pidätään sekä miehet että naiset pieniä taukoja työuran varrella, lisätään joustavuutta puolin toisin ja vähennetään syrjintää. Otetaan tavoitteeksi tehdä töitä 40-50 vuoteen. Lopetetaan itsekäs minulle kuuluu – ajattelu ja lasten lautasilta syönti.

Arkikeskusteluissa tavallisten ihmisten parissa tulee esille viisauksia ja kysymyksi’ kuten: tekemätöntä työtä on paljon. Miksi kauppakeskukset ovat työpäivinä ihmisiä täynnä? Eikö meillä ole hommia yllin kyllin? Miksi laivasiivouksessa ei ole yhtään suomalaista töissä? Viisikymppinen on liian vanha työantajille. Vastavalmistuneiden on vaikea löytää ammattiaan vastaavia töitä. Koulunsa keskeyttänyt joudutaan hakemaan aamulla töihin. Töitä ei kannata tehdä kun käteen jää saman verran tai vähemmän kuin etuuksilla. Näitä tarinoita kuulee tavallisilta ihmisiltä, työnjohtajilta, tavallisilta kunnon duunareilta ja yrittäjiltä.

Siis. Lisätään työtä kannustamalla, pakottamalla, joustamalla sekä madaltamalla kynnyksiä ottaa vastaan töitä. Työn määrän lisäämisen vaikutukset eivät näy heti. Ne näkyvät viiveellä: Lapsemme pärjäävät tulevaisuudessa paremmin, meillä on varaa pitää huolta työmarkkinoiden ulkopuolella olevista ja voimme parantaa elinolosuhteitamme. Ainakin voimme säilyttää ne asiat jotka ovat meille tärkeitä: toimiva yhteiskunta ja terveet ihmiset. Voimme myös pitää yllä korkeaa koulutustasoamme, hyvää terveydenhuoltoa ja ekologista kehitystä.

 

Ei kommentteja »

Autokorjaamoyrittäjän murhe

Kävin vaihtamassa renkaat aina joustavan korjaamoyrittäjän luona. Kaveri kertoi lopettamisaikeistaan: syksyllä lopetellaan, mutta seuraajaa ei oikein löydy. Firmassa olin nähnyt harjoittelijoita ja oletin tietysti, että joku tyttö tai poika olisi jo valmistautumassa liikkeen haltuunottoon.

– Ei kuule jatkajaa meinaa tähän hommaan löytyä, vaikkei tarvitsi kuin muutaman kymppitonnin starttiin.

Yrittäjä kertoi ammatillisen koulutuksen ankeasta tilasta. Kaksi kolmasosaa koulutuksen aloittajista lopettaa kesken opintojen. Opiskelijat eivät osaa paljon muuta kuin vaihtaa renkaita. Ei hajuakaan jakopään vaihtamista tai vähänkin vaativimmista asennustehtävistä. – Koulutusyksikkö ei pärjää perusopetuksella vaan opetushenkilöstö hakee jatkuvasti joitan projekteja, joilla voisivat saada rahoitusta ja opiskelijoita. Kun minä aloitin 60-luvun lopussa ammattikoulun, kaikki valmistuivat ja suurin osa jäi alalle.

Seuraajavaikeuteen tuli myös vähän yllättävä näkökulma, joka ei tosiaankin liity rahoitukseen.

– Siksi toiseksi nämä meidän hommat ovat liian vanhanaikaisia. Me palvellaan vanhoja rouvia ja koko ajan ei kiilu raha silmässä.

Tämä tarina sai minut mietteliääksi. Ensinnäkin voiko ammattiopinnot olla tosiaankin noin heikossa tilassa? Olen suitsuttanut monessa yhteydessä toisen asteen oppilaitosten imua ja merkitystä nykymenossa. Käytännön taidot yhdistettynä yrittäjäotteeseen on vankka yhdistelmä, jolla tässä maassa on menestystarinoita synnytetty. Onko tämä tapaus vain sattumaa vai yleisempi ilmiö. Miksi nämä nuoret keskeyttävät? Siirtyvätkö he muihin opintoihin vai kasvunväylien ulkopuolelle?

Olen seurannut tämän yrittäjäkaksikon työskentelyä ja ihailen heitä. Joku toinen voi pitää kavereita samasta syystä tomppeleina. Kun heille soittaa saa aina omistajan kiinni. Mikäli aikaa ei oikein meinaa löytyä, joustaa yrittäjä buukkaamalla ajan asiakkaan tarpeeseen varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Hintataso on edullinen ja työ on perusteellista. Lisäksi vielä se palvelun kukkanen: Mikäli työ ei johda haluttuun tulokseen, ei yrittäjä laskuta mitään. Näin minulle todellakin kävi monimutkaisen polttimo-ongelman kanssa. Tarjotessani maksua kaveri totesi lakonisesti: Kun ei saatu mitään aikaan,  ei ole syytä mitään maksaakaan!

Mitä ilmeisemmin tässä olisi mahdollisuus parille osaavalle, palvelualttiille ja työtäpelkäämättömälle asentajalle. Työmenetelmiä voisi varmasti kehittää, ottaa teknologiaa käyttöön ja tehostaa prosesseja. Niinpä. Firman sijainti ja maine ovat erinomaisia. Rahoituskin oletettavasti löytyisi.

Niin miksi yrityksen seuraajaa ei tahdo löytyä? Arvelin kyseessä olevan likaisen, huonosti maksetun ja tylsän homman vieroksunta. Kaiken lisäksi työmenetelmät vaikuttavat epäilyttävän vanhanaikaisilta ja työympäristö on epäilyttävän nuhruinen. Onko väittelyssä kyse tästä ja onko sama asia taustalla myös opintojen keskeyttämisessä: opiskelijat haluavat puhtoisiin mukaviin media-asistentin, kosmetiikkakaupan ja kahvila-apulaisen tehtäviin?

Yrittäjä vielä vahvisti keskustelumme päätteeksi markkinoiden tarpeen olevan selvässä kasvussa:

– ihmiset eivät halua koskea likaisiin renkaisiin. He eivät osaa enää mitään. Ikääntyvä väestö ei jaksa tehdä autojensa yksinkertaisimpiakaan huoltotöitä edes pesuja. Eli kyllä tässä hommaa riittäisi.

Tässä olisi muutaman tuhannen eurosen idea esimerkiksi pariskunnalle, naiskaveruksille, joilla on kykyä tarttua töihin ja ymmärrystä palvelun päälle. Ne naiset, joihin olen tällä alalla sattunut törmäämään erottuvat kuin loistavat kynttilät räntäsateessa. Miksei mieskin osaa palvellla, mutta toinen näkökulma tuo yleensä mukaan ripauksen esteettisyyttä ja huolellisuutta.

Nyt tarvittaisiin koulutusinnovaatioita, joissa puhtaus, kepeys yhdistyy likaisuuteen. Miten olisi ajoneuvoliiketoiminnan muotoilijan peruskoulutus? Entäs äänisuunnittelijan ja autoestetiikan tutkinto? Tällaisia varmasti jo kovalla vauhdille suunnitellaankin.

Ensi syksynä kun taas viime tipassa soitan tuttuun paikkaan, toivon etten kuule vastausta: palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa ja palvelemme sinua mahdollisimman pian. Voit myös lähestyä meitä verkkopalvelumme kautta…

Vastaus, jonka halusisin kuulla: Hei, miten voimme auttaa?

4 kommenttia »

Johtaja – löydä pieni apinasi

 Nykyään johtamisoppaita kirjoittavat mainosmiehet (nimenomaan miehet). Yli miljoonan johtamisoppaan joukkoon on taas löytänyt tiensä apinajohtamisen uusi opas, josta Helsingin Sanomat raportoi tänään. Kirjoittajat ovat simpanssien suojelun asialla – hyvä niin. Aiempia apinajohtamisen oppaita ovat olleet Minuuttijohtamisen opas ja Gibbonsin liukas apina- ja kalajohtamisen opas. Ruotsalaisen apina-ajan kirjan opit ovat tuttua höttöä, halaile alaisia päivittäin kuten simpanssilauman johtaja, ole tasapuolinen ja luovu omastasi lauman hyväksi. 

Hyviä oppeja, kannattaa varmaan lukea tämä ennen seuraavia johtamisoppaita:

- muurahaisjohtamisen aika

- kettujohtamisen selviytymisopas

- rottajohtaminen – 999 tapaa selviytyä hengissä

- sikajohtajan päiväkirja

Näitä odotellessa!

Ei kommentteja »

Ikääntyvän johtajan elämän- ja ura-aikomukset ovat paitsi ajankohtainen myös ristiriitaisuudessaan kiinnostava kysymys. Työntekijöitä vaaditaan jatkamaan pidempään ja johtajien halutaan tässä näyttävän esimerkkiä. Omistajat eivät kuitenkaan halua ikääntyneen johdon olevan asettuvan jarruksi muutosten tiellä. Johto saa myös tarvittaessa lähteä nopealla aikataululla ja pysyy vain jos sen ote tyydyttää vaativia omistajia. Tästä poikkeuksen tekevät perheyritykset.

Kuusikymppisen johdon tilanne nostaa ikääntyvässä yhteiskunnassa esiin kysymyksiä: miten motivoida ikääntyvä johto samalla trimmaamaan organisaatio sekä tekemään se houkuttelevaksi työpaikaksi eri ikäryhmiä edustaville niukkeneville työntekijöille? Miten viimeisiä vuosiaan johtaja voi uskottavasti luotsata organisaatiota kohti tulevaisuutta? Miten johdon luopuminen pitäisi toteuttaa osaamisen siirtymisen ja jatkavan johdon onnistumisen näkökulmasta? Poliittinen johto on iät ajat viitannut kintaalla ikärajoille ja mitä yksinvaltiaampi despootti, sitä pidempään johtaja jatkaa. Kirjallisuudessa ikääntyvän johdon määritellään olevan laskuvaiheessa tai unissakävelijäksi muuttuvassa ympäristössä. Harvat ikääntyneitä johtajia käsittelevät tutkimukset johtoa laskeutumisvaiheessa leimaavan vaikeuden seurata ympäristön kehitystä. Seniorien halukkuus taitojensa kehittämiseen on myös osoitettu olevan nuorempia esimiehiä alhaisemmaksi. Tämän lisäksi iäkkäämmillä johtajilla on todettu olevan vaikeuksia kommunikoinnissa tiimimäisessä yhteistyössä nuorempien alaistensa kanssa.

Ikääntyneet johtajat näkevät tilanteensa toisin. Subjektiivisten arvioiden perusteella 55-vuotiaat ja sitä vanhemmat johtajat kokivat fyysisen kuntonsa, delegointikykynsä, yleisnäkemyksensä työstä nuorempia johtajia paremmaksi. Vanhemmat johtajat kokivat myös nuorempia vähemmän tiedonpuutetta työssään. Tätä vastoin ulkopuolisten arvioissa heidän oli havaittu kokevan vaikeuksia pyytää neuvoja kollegoiltaan (Dahl 2001). Sensijaan iäkkäiden myyntijohtajien on havaittu saavan alaisiensa kanssa nuorten johtjien suorituksiin verrattuna parempia tuloksia. Tämän on arvioitu selittyvän osin kokeneen johdon mahdollisuudella asemansa puolesta valita parhaat myyjät valintatilanteessa sekä myyjien hyötyvän kokeneiden johtajien laajoista kontakteista (Liden et al 1996).Kontaktit ovatkin kokeneiden johtajien kovinta kompetenssialuetta. Mieleen tulee myös hyväveli -piirit, joista viime aikoinakin on ollut keskustelua. Suhteet kuitenkin jylläävät paitsi kotimaassa myös maailmalla. Yritysten ylimmän johdon kokemus on kriittisistä arvioista riippumatta arvossaan.

Iäkkään johdon näkeminen voimavarana onkin johtanut tarkasteluun, jossa työssä lopettamisen jälkeen kokeneen johdon osaamista ja erityisesti kontakteja hyödynnetään verkostomaisessa tehtävässä. Nykyisen työn vaihtoehtona voi myös uusi työpaikka joko johtotehtävissä tai muissa tehtävissä (Dahl & al 2001, Frantsi 2009). Tätä siirtymien kenttää voisi myös kutsua metaforisesti työelämän poluilla tai poluilta siirtymiksi ja valinta- ja päätöksentekotilanteet polkujen risteyksinä.

Japani on tullut tunnetuksi johdon ’taivaasta laskeutumisesta’, jossa ikääntynyt johto luopuu tehtävistään ja siirtyy palvelemaan yritystä kokemuksellaan. Hommat voivat vaihtua asiantuntijatehtäviin. Meillä johto siirtyy vain harvoin alaspäin organisaatiossa. Poikittaisia siirtymiä esiintyy sensijaan paljon. Omassa tutkimuksessani osa johtajista siirtyi hallitukseen, mutta kaksi edelläkuvatun kaltaiseen rajatumpaan rooliin. Olisikovatko ajat meillä muuttumassa?

Ikääntyvän johtajan polku

Kuva: ikääntyvän johtajan polut

Johtajien tulee näyttää esimerkkiä. Mitä tämä käytännnössä voisi olla? Mitäpä muutakaan kun palmurantojen sijaan jatkaa nöyränä työntekoa henkilökuntansa rinnalla. Tästä perheyritysten omistajat ovat poikkeuksia lukuunottamatta hyvä esimerkki. Sitoutuminen yritykseen on vahvaakin vahvempi signaali ja sivuilleen pälyilemätön firmaansa ajatteleva johtaja on kullan arvoinen. Mikäli kompetenssit tai energiat eivät riitä, johtaja voisi oma-aloitteisesti siirtyä sivuun ja tehdä sitä mikä on arvokasta yritykselle Ikääntynyt johto voi availla monia ovia ja tuoda kokemuksensa päätöksenteon tueksi.

Mikäli taivaasta laskeutuminen on liian kova paikka,hallitustehtävät voivat olla yksi mahdollisuus. Nekään eivät ole näinä aikoina lepopaikkoja. Sitä paitsi hallitusten ei pitäisi koostua pelkästään jäähdyttelijöistä, vaikka niillä hieman sellaista mainetta onkin.

Ei kommentteja »

Ei koskaan eläkkeelle häämöttää

Suuri huoli suurten ikäluokkien kansantalouden taakasta on hieman hellittämässä. Olemme tehneet melkoisen loikan 90-luvun tilanteesta, jossa Suomi laahasi ikääntyneiden työllisyysasteessa euroalueen jälkijoukoissa. Nyt vuoden 2012 tilastojen mukaan 55-64 vuotiaiden osalta on tapahtunut ihmeitä: yli 70 % ikääntyneiksi luokitellusta työväestöstä on töissä ja olemme näissä ikäluokissa lähellä Ruotsin tasoa. Joka tapauksessa Euroopan kartalla olemme kiistatonta työllisyysasteen kärkeä www.tem.fi/files/35001/Ikaantyneiden_tyollisyys-_ja_tyottomyyskehitys.pdf . Myös eläkkeellesiirtymisiän odotteet sekä 25-vuotiaiden että 50-vuotiaiden osalta ovat selvästi hypänneet ylöspäin: yli kaksikymppiset odottavat siityvänsä eläkkeelle kuusikymppisinä ja kaksi kertaa vanhemmat 62,3 vuotiaana (Tilastokeskus 2012).

Yhteiskunnan vaikutuskeinot työvoiman pitämiseksi työelämässä ovat olleet rakenteellisia. Työelämästä poistumista onkin Suomessa toisaalta hillitty ja työssä jatkamista kannustettu eläkepolitiikan avulla. Työelämässä pysymisen taloudellista houkuttelevuutta on lisätty kannustavilla eläkejärjestelyillä ja samalla tukittu työnjättöväyliä ja mahdollisuuksia ennenaikaiseen eläkkeelle jäämiseen. Myös johtavassa asemassa toimivien yksilöllisen varhaiseläkkeen alaikärajaa on nostettu 60 ikävuoteen. Kansallisen ikäohjelman ja muiden toimenpiteiden avulla panostettu osaamiseen ja asenneilmaston muutokseen ikääntyvän ja ikääntyneen työvoiman hyödyntämiseksi. 

Mutta. Kummallisuuksia on edelleen väestön työllistymisen tarkastelussa. Eurostat ja TEM tarkastelevat työllistymistä ainoastaan (tai minun saatavillani ovat) 15-64-vuotiaiden ikäryhmissä. Missä viipyvät tilastot 64-80-vuotiaiden osalta? Missä viipyy keskustelu, jossa puhutaan työhön palaamisesta, eläkeinstituution remontista ja ikääntyneenä tehdyn työn merkityksistä? Yksittäisiä lehtiartikkeleita pulpahtaa esiin aika ajoin, mutta poliitikot eivät tietenkään tällaisia asioita uskalla nostaa esiin.

Eläke on etuus ja oikeus, mutta se on myös yksilön yhteiskunnallisesti määrittävä tila. Tämä tila asemoi ihmisen hyödyttömäksi kulueräksi. Tämä on minusta väärin. Oikein on tietenkin sallia eläkkeestä nautinta, mutta väärin on asemoida työkykyinen työvoima työmarkkinoiden ulkopuolelle. Meillä on vallassa vääristynyt ajatusmalli työn vahingollisuudesta yli kuusikymmentä vuotiaille. Tämä harhakäsitys on syytä kumota: työ antaa iloa, sosiaalisia suhteita, ehkäisee dementiaa, mahdollistaa vapaa-ajan kulutuksen ylläpidon ja opettaa uusia asioita. Tärkeintä ei olekaan huoltosuhde, vaan väestön terveys ja vitaalisuus. 

Ei koskaan eläkkeelle on hyvä tavoite. Se kuulostaa pähkähullulta. Sen voi ampua alas toteamalla sen olevan ikääntyvän miehen torjuntataistelua. Sitä vastaan voi taistella sepittelemällä tarinoita työelämän kauheuksista. Ei mene läpi. Työ on hieno ja arvokas asia. Työ tekee vapaa-ajan tavoiteltavaksi ja mielekkääksi. Työ lisää onnea! 

Odotan tilastoja, joissa 64-80-vuotiaista suomalaisista yli 60 % jatkaa työelämässä!

 

7 kommenttia »

Kehuimme ruotsalaisia taas

 Vilkasta keskustelua herättänyt YLE:n dokumenttisarja ”Ruotsalaisuus meissä” on oikeassa. Meissä on paljon naapurimme hyviä piirteitä: rehellisyys, jatkuva itsetutkiskelu ja omaa käsitystä selvästi parempi maine maailmalla. 

Kauppakamarin aamukahveilla tänään menestyvien firmojen johtajat kehuivat estoitta ruotsalaisten suvaitsevuuden ja työelämän laatua. Olemme lähellä sitä, mutta meillä on vielä pitkä matka leppoisasti rupattelevien naapureidemme pitkiin työuriin, loistavaan kansainväliseen kaupantekokykyyn ja innovatiivisuuteen. Eikös benchmarkkaus ole sitä, että haetaan maailman paras ja katsotaan missä ne käpit ovat? No meille löytyy lähempääkin tuo vertailukohta. Ottakaamme vaikka aluksi mallia loisteliaasta vähemmistöstämme suomenruotsalaisista. 

Ruotsiin kurkottavalle käpit löytyvät helposti:

1. Maahanmuuttajien suuren määrän jalostaminen loisteliaaksi markkinoita mulllistavaksi voimaksi

2. Leppoistettu, mutta vaativa työelämä

3. Sallivuus ja tasa-arvioisuus

Kunhan näissä jokaisessa vähän lähestymme Ruotsia, niin olemme jo pitkällä.

Vanha sananlasku sanoo Venäläisiä emme ole, ruotsalaisiksi emme tule, olkaamme siis edes kuin suomenruotsalaiset: suvaitsevaisia, sosiaalisia ja terveitä. 

Monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus ovat menestyvän yhteiskunnan merkki. 

 

 

Ei kommentteja »

Pikkuyrittäjät pelastavat meidät

Kolme tunnustusta alkuun:

1. Kuuluun Suomen Yrittäjiin

2. Olen kasvuhaluttoman perhefiman mikroyrittäjä 

3. Toimin kasvuhakuisen yrityksen osakkaana 

Reilun vuosikymmenen yrittäjähistoriani aikana suhtautuminen yrittäjyyteen on tehnyt 180 asteen käännösen. Yrittäjistä on tullut seksikkäitä ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia. Suuryritysten kaatuessa, pannessa porukkaa ulos, kasvavat pienet yritykset kohisten sekä lukumäärässä että työvoimalla mitaten. Kun yrittäjät olivat aikanaan torikauppiaita ja kampaajia, ovat he tänään designereita, kirurgeja, evankelistoja ja lifecoucheja. 

Olen ihaillen seurannut yliopistojen entrepreneursociety-kehitystä ja lumoavaa nuorten yrittäjien draivia. Kotipaikkakunnallani kaatunut Reumasairaala on saanut jatkajakseen pienyrittäjien verkoston, joka työllistää jo noin puolet sairaalaan konkurssiaikaisesta henkilöstömäärästä. Luova tuho siis toimii!

Melko huolimattomasti käytetty luovan tuhon käsite pohjautuu 1900-luvun alussa vaikuttaneen taloustieteilijä Joseph Schumpeterin teoriaan innovaatioiden synnystä. Hänen ideansa lyhyen kaavan mukaan perustuu talousjärjestelmän uusiutumiseen kuolevien ja syntyvien yritysten dynamiikasta. Kaatuvien yritysten kuolemat johtuvat notkeampien yritysten paremmasta kilpailukyvystä ja vikkelyydestä. Isojen kaatuminen myös luo otollista maaperää uusien versojen synnylle.

Miten voisimme vielä lisätä vauhtia tähän:

- jokaiselle työttömäksi jäävälle 2000 € yrittäjyyseteli kouraan ja työttömyyskorvaus katkolle 150 päivän jälkeen

- ylioppilaslahjaksi vanhemmat ja sukulaiset keräävät nuorelle älypäälle alkupääoman ja eivät salli Australian matkaa vaan määrittävät tiukat talletusehdot: vain yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen

- myötätuulessa ollut oppisopimuskoulutus laajennetaan yrittäjyysopinnoiksi

- kaikki julkisissa viroissa toimivat velvoitetaan uransa aikana työskentelemään pienryittäjinä vähintään kolmen vuoden ajan

- yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkijat ja opettajat 3 kk kasvuyritysharjoitteluun

Jotain tällaista radikaalia me nyt tarvitsemme. Alkajaisiksi edes.

Antakaamme pienyritysten pelastaa meidät. 

 

 

Ei kommentteja »