Toimitusjohtajuus ja halu

Olin palaverissa, jossa esiin nousi kysymys jatkaako vai vaihtuuko toimitusjohtaja. Tässä asiantuntijafirmassa sama keskustelu on käyty useampaan kertaan. Toimari haluaisi yrityksen siirtyvän kiertävään systeemiin ja tämä on osin saanut kannatusta.

Toimitusjohtajan pesti on vaativa ja vastuu kova. Pestin vastaanottaja on tilivelvollinen omistajille, henkilökunnalle, asiakkaille, verottajalle ja viime kädessä yhtiön tekemisistä kuluttajille. Luottamus menee vain kerran ja vahinkotapauksissa vastuullinen marssii oikeuteen vastaamaan yrityksen puolesta.

Modernissa yhteiskunnassa toimitusjohtaja oli himottu ja arvostettu tehtävä. Ja on tietysti sitä edelleenkin. Parhaimmillaan roolissa edistää oikeiksi kokemiaan asioita, nauttii kasvusta, onnistumisista ja vallasta. Hierarkisissa järjestelmissä johtajan asema on myös merkinnyt symbolisesti menestymistä elämässä. On päässyt tai edennyt johtajaksi.

Jälkimodernissa notkeudessa ja matalissa organisaatioissa, vaihtuvien maisemien ja levottomuuden maailmassa arvot ovat toisenlaisia. Työn sisällöllinen kehittäminen on vastuita ja asemaa merkityksellisempää. Toimitusjohtaja on ehkä joukon vastuullisin ja suotuu siksi ottamaan vastuullisen tehtävän. Mutta ehkä vain tilapäisesti.

Tässä ketterässä ja irrottelevassa yritysmaailmassa toimarin tehtävälläkin leikitään. Tästä esimerkkeinä kiertävä toimitusjohtajuus ja tuplatoimarit. On myös sarjayrittäjiä, joiden nimet ovat kymmenissä yrityspapereissa milloin hallituksen puheenjohtajana tai toimitusjohtajana.

Pikkunarikoissa omistajayrittänänä on käytännössä ihan sama onko tehtävä hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja tai kuukävelijä. Vastuut eivät paljon muutu. Tilintarkastaja ja verottajat ovat viimeiset, joille ollaan tilivelvollisia tehtävistä huolimatta.

Suosittelen moderneille (lue vanhakantaisille) ja jälkimoderneille (uuden ajan) samaa metodia ratkaista toimitusjohtajakysymys. Se on halu. Ratkaisevaa on halu ottaa vastuuta, halu tehdä päätöksiä ja halu johtaa koko palettia. Joku yleensä yrityksen sisällä palaa halusta ja mikäli kyvyt osuvat myös kohdalleen on siinä toimitusjohtaja vain nuijan kopautusta vailla.

Nuijan kopautusta? Eihän hemmetti sentään sehän viittaa jäykkiin systeemeihin. Voisiko sanonnan muuttaa kellon kilkutukseksi, torvien töräyttelyksi tai sambatanssiksi.

Keskustelumme viikolla päättyi tavanomaisesti: porukan vastuullisin mutta haluton jatkaa.

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Current day month ye@r *