Miten jarruttajien kanssa pitäisi toimia?

Eilen Niinistön Saukki järjesti hyvän palaverin. Listalla oli kaksi järeää asiaa, jotka näennäisesti eivät kuulu yhteen: Miten Suomelle kaasua – ja mitä Venäjän kanssa pitäisi tehdä?

Tosiaankin näillä kysymyksillä on yhteistä vaikka ei siltä näytä. Molemmissa on kyse jarruttamisesta. Uusi hallitus on painanut kaasua ja jo ensimmäiset lähdön kokeilut ovat saaneet suuret joukot painamaan jarrua. Jos jarrupoljinta ei ole löytynyt, niin ainakin erilaisia matka-aikomuksia hidastavia esteitä on alettu keräämään Sipilän tiimin aikomusten tielle. No tähän on totuttu ja se lienee luonnollista.

Sen sijaan Venäjän touhua on vähän vaikea ymmärtää, mutta jossain määrin siinäkin on kyse jarruttelusta, joka ilmenee erikoisena nykivänä jarru-kaasu -ilmiönä. Kaasu sopii Venäjään vertauksena onhan maa kaasurikas ja monella rintamalla kaasutteleva. Kaasu on naapurillemmme paitsi kaupan myös politiikan väline.

Kahdella jarruteemalla on merkitsevä tulkintaero. Suomen talouskehitys on tunnustetusti huonoa ja päättäjien sekä kansan realiteettitaju vaikuttaa parantuneen. Enää on vain keinovalikoiman käytöstä erilaisia käsityksiä. Suomessa kadunmies on täynnä kiukka; hänellä on tukku viestejä hallituksella ja jossain tapauksessa hän myös antaa myönteistä palautetta valitusta suunnasta.

Venäjä sensijaan ei vaivaa päätään tuotantorakenteen ja demokratiavajeen kysymyksillä vaan yrittää painaa jarrua ympäröivän maailman kehitykseen. Moskovan kadulla tapaa kansallismielistä väkeä, joka toistaa menneisyydeltä valikoivasti silmät sulkevaa viestiä. Talouskehitys ja sotaseikkailut ovat kaukaisten fasistien salajuonten tuotoksia. Hallituksen kaasuttelun kritiikkiä ei löydy kuin kovaa kohtaloaan itkevien sotilainen äitien vaimennetuista kertomuksista. Tämäkin järjestö on päässyt ulkomaisten agenttien listoille.

Näin Venäjä jarruttaa monella rintamalla ja toisiinsa vaikuttavan ketjun avulla: kansalaisoikeuksien kaventaminen lisää valtiojohtoisuutta ja kaventaa yrittäjyyden edellytyksiä. Talouden ja yhteiskunnan ongelmat yhdistyneenä kansalaisvapauksiin voisivat olla talousjärjestelmän kaasu: uudet yritykset syntyvät tunnustetuista ongelmista ja yrittämisen vapaudesta. Tällaista havaintoa iso naapurimme ei ilmeisesti ole tehnyt. Sen sijaan jarrua Nyky-Venäjä on asettanut vapaalle kaupalle jo ennen nykyistä jähmettymistä. Suomella on kokemusta kaasusta ja jarrusta vaikkapa puutullien osalta.

Viime viikon Talouselämä kuvasi hyvin Venäjän talouskehityksen ristiriitaisuutta Skolkovon hitaasti kiiruhtavan teknologiapuiston kuvauksella. Marginaalissa sinnittelevät kehitysideat jäävät valtiolähtöisten megasiirtojen jalkoihin. Näennäinen kaasuttelija ja uudistaja valtaan tullut peluri on sokeutumassa vallantunteeseensa.

Kaksi eri tapaa toimia jarruttajien kanssa

Suomen hallitus joutuu miettimään tapoja, joilla jarruttajat saadaan mukaan rakentamaan vaikeuksista nousevaa Suomea. Hallitus ei kyseenalaista kansalaisvapauksia, lisää yrittämisen mahdollisuuksia ja anelee työmarkkinaosapuolia mukaan uuden luomiseen.

Venäjään väitetään meillä suhtauduttava epä-älyllisesti. Tätä minä pidän terveen kritiikin jarruttamisena. Minusta epä-älyllinen ja älyllinen keskustelu kuuluu demokratiaan. Meillä sentään saa tällaista keskustelua viritellä. Naapurista ei kuulu epä-älyllisen länsikeskustelun kritiikkiä – vai kuuluuko?

Olemme tottuneet varomaan ison jarruttelijan ja kaasuttelijan kanssa sanojamme. Tämä itsesensuuri ei näytä vaivaaman neuvostojyrän alta päässeitä baltteja. Länttä vaivaa demokaratia ja hajanaisuus siinä mitä jarruttajan kanssa pitäisi tehdä. Aiemmat yritykset ottaa jarrumies mukaan Euroopan rakentamiseen on epäonnistunut. Neuvottelut menevät aina mukavasti, mutta kaasua tulee väärästä suunnasta heti sopimuksen musteen kuivuttua.

Siksipä osa läntisistä toimijoista on ehdotellut kovaan vastaamista kovalla: tankkeja rajoille ja voimaa peliin. Tällä näkemyksellä näyttää myös olevan kannattajansa. Voisi kuitenkin veikata maltin pitävän pintansa venäjän politiikassa Suomen hallituksen tapaan.

Sauli neuvottelee piakkoin virkaveljensä kanssa Moskovassa. Hän ei neuvojani kaipaa, mutta voihan tässä yrittää. Jos presidenttimme talousmiehenä vaikka ojentaisi Taloustieteen suomalaisen perusteoksen oivallisen kauppakumppanimme kouraan. Kirjan tekijät, Pekkarinen, Pohjola ja Sutela ovat paitsi kotimaan myös Venäjän tuntijoita. Sauli voisi laittaa liimalapun sivun 70 kohdalle 1) kansainvälisen kaupan hyödyt ja sen esteet. Tulkki olisi voinut sopivasti sujauttaa parin sivun verran käännöstä mukaan.

Tiedän ettei muutosvastarintaa kirjavinkeillä voiteta. Mutta jos kaksikko vaikka muodostaisi pienen lukupiirin, jossa lukuvinkkejä ja kokemuksia vaihdettaisiin. Tästä voisi syntyä mukava tapa maiden väliseen vuorovaikutukseen.

Tiedän että jarruttajan päätä ei tieto käännä. Mutta yrittää voi kuitenkin.